Suoraan sisältöön

Linkki­vinkki

Mistä maapallon lämpene­minen johtuu? Miten Suomen ilmasto on muuttumas­sa? Ilmatie­teen laitos kertoo.

Hae sivuilta

Pulp CMS/Twinkle Oy Palvelun ulkoasu: Äkkimakee Design
på svenskain Englishklingon
Blog
« edellinen 02.06.2009 seuraava »

Tervetuloa piraatit!

Piraattipuolue on sitten virallisesti rekisteröity myös Suomessa. Tervetuloa aatteiden kilpakentälle!

Ruotsissa veljespuolue piratpartietin vaikutus näkyy jo nyt, vaikka puolueella ei ole vielä edes edustajia Ruotsin eduskunnassa. Esimerkiksi Ruotsin kanta tekijänoikeussuojan pidentämiseen on EU:ssa jyrkän kielteinen nimenomaan reaktiona piraattien kannatukseen. EU-vaaleissa Ruotsin piraattien ennustetaankin saavan kaksi meppiä. Suomessa piraattipuolue ei vielä ehtinyt EU-karkeloihin, vaan tähtäin on vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.

Suomalaisella parlamentarismilla on edelleen toivoa, kun uusi yhteiskunnallinen ilmiö kanavoituu edelleen toimimaan demokraattisen järjestelmän kautta. Sukupolvi-identiteettinsä netistä ja peleistä hakeva sukupolvi on kokenut, että heitä ei kuulla, ettei heille tärkeitä asioita ei pidetä politiikassa edes keskustelemisen arvoisina. Riskinä on ollut, että kokonainen sukupolvi vieraantuu perinteisistä, hitaiksi ja jäykiksi kokemistaan osallistumisen tavoista

Julkisuuskuvansa kanssa piraattipuolueella riittää tekemistä, sillä he ovat itsekin leimanneet itsensä nimenomaan sisältöjen vapaan verkkojakelun puolustajiksi. Piratismilla heitä tullaan myös lyömään julkisuudessa. Muu asialista kuten yksityisyyden ja sanavapauden puolustaminen tietoyhteiskunnassa unohtuu helposti, kun mediateollisuuden isopalkkaiset spin doctorit pääsevät vauhtiin.

Opittavaa politiikan teosta piraattiaktiiveilla riittää. Esimerkiksi puoluerekisteriin kirjautuminen olisi kannattanut tehdä poliittisesti ”hiljaiseen” aikaan ennemmin kuin EU-vaalienalusviikolla, jolloin perinteinen media on tukossa. Pari viikkoa myöhemmin palstatilaa olisi tullut monin verroin enemmän.

Vaikka piraattipuolue on omimmillaan verkossa, vanhojen medioiden merkitystä ei kannata väheksyä.

¤ ¤ ¤

Argh, Helsingin Sanomien toimittaja oli odottanut minua lauantaina Korson vaaliteltalle. Minun tuurillani dominiefekti iski juuri lauantaina, ja olin nimenomaan Korson teltalta yli puoli tuntia myöhässä... Sunnuntain Hesarissa todettiin sitten pariinkin otteeseen ”Ja Jyrki Kasvia ei näy.” Voi eih!

Jo lähtökohta oli huono, sillä telttailukalenteriin ei ollut mahtunut rakoa matkalle Leppävaaran Sellon vaalitiskiltä Korson vaaliteltalle. Suunnitelmana oli siis lähteä Leppävaaran Sellosta vähän liian aikaisin ja tulla Korsoon vähän myöhässä. Mutta sitten menin Kasvimobiilin avainten hakijan kanssa ristiin, Sellossa kun on _kaksi_ Robert's Coffee -kahvilaa. En siis päässyt lähtemään vähän etuajassa vaan vähän yliajassa... Ja vaikka tiesin Korson teltan olevan ”Korson aukiolla”, Korsossa  on kaksi aukiota ... joista valitsin ensimmäiseksi kohteeksi tietysti sen väärän.

Ihme etten myöhästynyt enemmän.

 CC: by-nd-nc

Merkitse tai jaa
» Kommentoi   » Lue kommentteja (yht. 19 kpl)

kesäkuu 2009

» 12.06.2009 Asekuria etsimässä
» 09.06.2009 Uusikaupunki uurnalla
» 06.06.2009 Jännäksi menee
» 02.06.2009 Tervetuloa piraatit!

Kommentit

    » Lisää kommentti
Lienet kuullut Murphyn laistakin...

Hmmm. Toivottavasti Piraattipuoluetta ei
nyt hehkuteta liian aikaisin - jos
oikein ymmärsin, on kannattajakortit
jätetty oikeusministeriöön, mutta ne
pitää vielä syylätä siellä (ja todeta
että joka ainoa on ohjeiden mukainen),
ennen kuin puolue saadaan oikein
virallisesti rekisteriin.

Sitten vasta voi todeta että huh-hah-hei
ja rommia pullo!
Laura Kataja (2.6.2009 10.54)
Lähinnä eniten toivon että
Piraattipuolueen aktiivit koulivat
esiintymistään vaikka ihan kursseilla
jos ei muuten - ei sitä tartte
pukumieheksi ruveta mutta
huulirengas-partagurunörtti ei oikein
toimi. Vertaa juurikin ruotsin PP:n Rick
Falkvingeen joka on kymmenen kertaa
karismaattisempi ilmestys.
Zarr. (2.6.2009 10.59)
Vapaan lataamisen ongelma on, ettei enää
kukaan tekisi niitä yli 100 miljoonan
dollarin elokuvia, jotka ovat
torrent-palvelimien latauslistojen
kärjessä, jos ne saisi hakea
luvanvaraisesti ilmaiseksi netistä.
vhy (2.6.2009 15.17)
Vhy: Kun nyt olisi edes laillista ostaa
amerikkalaisesta nettikaupasta uusimmat
tv-sarjojen jaksot heti ensiesityksen
jälkeen - samalla tavalla kuin
amerikkalaisetkin voivat tehdä. Mutta
ei.
IJ (2.6.2009 15.39)
En kiistä sitä, eikö piraattipuolueesta
voisi olla monessa asiassa hyötyäkin
mutta tuo ilmainen lataaminen ei ole
järkevä tavoite koska ei ole realistisia
vaihtoehtoisia ansaintakeinoja taiteen
ja viihteen tuottajille.
Piraattipuolueen tähänastiset ehdotukset
ovat lähinnä surkuhupaisia. Halvalla
tuotettuja hapsiaisia ja suursyömäreitä
on valtiollisten televisiokanavien
arkistot pullollaan ja katsottavaa
riittäisi tuomiopäivään asti. Katsojia
sitä vähemmän.
vhy (2.6.2009 16.01)
"En kiistä sitä, eikö
piraattipuolueesta
voisi olla monessa asiassa hyötyäkin
mutta tuo ilmainen lataaminen ei ole
järkevä tavoite koska ei ole
realistisia
vaihtoehtoisia ansaintakeinoja taiteen
ja viihteen tuottajille."

Tieteelliset tutkimukset eivät ole
osoittaneet, että yksityisestä
nettikopioinnista olisi jollekin taholle
olennaisia taloudellisia menetyksiä.
Joidenkin tutkimusten mielestä
kopioinnilla on kielteistä vaikutusta,
toisten tutkimusten mielestä jopa
myönteistä vaikutusta, kolmansien
tutkimusten mielestä ei kumpaakaan.
Enemmistö tutkimuksista katsoo, että
vaikutus on joko neutraali tai
positiivinen.

Joka tapauksessa sekä musiikki-, että
elokuvateollisuus voivat valtoimenaan
rehottavasta laittomasta kopioinnista
huolimatta hyvin vaikka elämme keskellä
kansainvälistä talouskriisiä.

Jyrki Kasville:
Ykköstavoite oli tällä kertaa saada
kortit oikeusministeriöön mahdollisimman
hyvissä ajoin ennen ministeriön
kesälomakauden alkua. Itse
puoluerekisteriin pääsyä koskeva
uutinenhan ajoittuu todennäköisesti
hiljaiseen kesäaikaan. :)

Yleisesti ottaen kyllä aika turha
mietiskellä ajankohtia kovin tarkkaan
kun aina voi tulla joku yllättävä
uutinen, joka vie kaiken palstatilan.
Kyllä ne Ranskan
lento-onnettomuusotsikot veivät eilen
enemmän palstatilaa kuin EU-vaalit.
Ahto A. (2.6.2009 16.48)
Ahto A.: Siis esittämäni ongelma ei
koske nykytilannetta, jossa lataaminen
on melko yleistä mutta laitonta vaan
tilannetta, jossa se olisi sallittua.
Vaikea kuvitella, että
elokuvateollisuudella menisi hyvin enää
siinä vaiheessa kun elokuvateattereista
saatava tuotto olisi ainoa tulonlähde.
vhy (2.6.2009 17.25)
vhy: Niistä yli sadan miljoonan
leffoista menee 90% huonoihin efekteihin
- lähinnä epäuskottaviin, täysin
fysiikanvastaisten tapahtumaketjujen
kuvaamiseen, turhiin taustan
renderöinteihin ja mauttomaan kuvan
jälkikäsittelyyn. Yleensä efektitkään
eivät ole mitenkään ihmeellisiä vaan
vastaavaa jälkeä saisi lahjakas henkilö
aikaiseksi tavallisella
kotitietokoneella.
Efekteihin keskittyminen ei myöskään
lupaa hyvää juonelle. Kaiken lisäksi
tuommoinen budjetti on kaupallisessa
mielessä järjetön, koska jo
nollatulokseen päästäkseen täytyy leffan
olla maailmanlaajuinen suurmenestys.
(2.6.2009 20.54)
Politiikassa millä tahansa puolueella
asettaa itselleen ihannetavoitteita,
joiden täydesta yhteiskunnallisista
toteutumisista kunkin aatteen ihmiset
saavat nähdä lähinnä märkiä unia.

Idea on että sillä kärjistetyllä omalla
tavoitteella lähdetään muokkaamaan
poliittista kenttää niin että ajettu
viesti menee edes osittain joinain
kompromisseina läpi.

Kenttä on täynnä esimerkkejä tästä.
Vihreillä esim. tuo ydinvoimaton
Suomi/maailma on yksi tällainen ideaali,
jonka toteutumista ajetaan mutta jonka
toteutuminen ei ole kovin todennäköistä.
Sen sijaan tätä kautta on ajettu sisään
ajattelumalli myös vaihtoehtoisista
energioista sekä energiatehokkuudesta.

Tuskinpa piraattitkaan ideaaliinsa
pääsevät, mutta jos nyt vaikka
yksityisten ihmisten kriminalisoinnin ja
eri edunsaajaosapuolten väliltä
saataisiin löydettyä joku järkevä
kompromissi...

Eipä siinä, hienoa että Jyrki tekee omaa
politiikkaansa ja uskaltaa toivottaa
kilpailijankin kerhoon mukaan. Toivotan
menestystä EU-vaaleihin!
Pilvien sateet jähmettyvät kiveksi (2.6.2009 21.28)
"yksityisyyden ja sanavapauden
puolustaminen tietoyhteiskunnassa
unohtuu helposti"

Kun joku puolustaisi näitä edes siellä
oikeassa yhteiskunnassa - vasta on käyty
Lex Nokiat kun lehdistön lähdesuojaa
ollaan jo murtamassa ja aselakiin
ehdottamassa poliisille valtuuksia
järjestää mielivaltaisia ratsioita
ihmisten koteihin.
Ari Heikkinen (2.6.2009 23.20)
"Siis esittämäni ongelma ei
koske nykytilannetta, jossa lataaminen
on melko yleistä mutta laitonta vaan
tilannetta, jossa se olisi sallittua."

Nykytilanne on siis se, että lataaminen
on melko yleistä mutta laitonta.
Piraattipuolueen mallissa lataaminen
olisi melko yleistä mutta laillista.
Ahto A. (3.6.2009 05.03)
Ari Heikkinen: Aselain kiristämiselle ja
Lex Nokialle ja muille oikeuksien
polkemisille löytyy aina vastustajia
mutta ongelma on, ettei kukaan tunnu
vastustavan johdonmukaisesti kaikkia.
vhy (3.6.2009 09.58)
Kiitos!
Pirates (4.6.2009 13.49)
"Julkisuuskuvansa kanssa
piraattipuolueella riittää tekemistä,
sillä he ovat itsekin leimanneet itsensä
nimenomaan sisältöjen vapaan
verkkojakelun puolustajiksi.
Piratismilla heitä tullaan myös lyömään
julkisuudessa."

Sehän siinä onkin ironista:
mediateollisuus leimasi warettajat
merirosvoiksi ja
tekijänoikeusrikkomuksen siten
väkivaltaa, vapaudenriistoa ja murhaa
kaitamattomaksi omaisuusrikolliseksi.
Sitähän se merirosvous oli puoli
vuosituhatta sitten ja sitä se on yhäkin
Afrikan itärannikolla. Omasta mielestäni
mediateollisuuden käyttöönottamat
lokasanat sopivat hyvin puolueen
retoriikkaan vastapuolta diskreditoivana
herkkuna, ja siitä ei vuo syyttää ketään
muuta kuin mediateollisuutta itseään.

Olen minäkin miettinyt mikä
Piraattipuolue voisi olla, jos nimen
tulisi olla parhaiten mahdollisesti
kuvaava. Olisiko se
"tietoyhteiskuntapuolue"... vai jopa
jotakin korniuden asteelle yltävää,
kuten "ihmisoikeuspuolue" tai
"sananvapauspuolue"?

Mutta fakta kuitenkin on, että
Piraattipuolue tekee yhteistyötä
PP-Internationalin ja muiden maiden
Piraattipuolueiden kanssa, ja puolueet
ovat (poikkeuksettako?) nimetty
ruotsalaisesikuvansa mukaisesti.



"Muu asialista kuten yksityisyyden ja
sanavapauden puolustaminen
tietoyhteiskunnassa unohtuu helposti,
kun mediateollisuuden isopalkkaiset spin
doctorit pääsevät vauhtiin."

Media saattaa unohtaa ja lienee täysi
työ PP:lla tuoda uudelleen esiin mm.
perustuslailliset ongelmat muissa
lainsäädännöllisissä topiikeissa. En
usko, että muut sananvapaus- ja
ihmisoikeusasiat unohtuvat PP:ssa
helposti. Nuoret, silloin kun ovat
riittävästi perehtyneet johonkin
poliittiseen osa-alueeseen, eivät kovin
helposti anna periksi konsensukselle,
kompromissille, ja "pienille
yksityiskohdille" jotka on ajettu ja
joita jatkossakin tullaan ajamaan läpi
niputetuissa lakiesityspaketeissa.



"Opittavaa politiikan teosta
piraattiaktiiveilla riittää. Esimerkiksi
puoluerekisteriin kirjautuminen olisi
kannattanut tehdä poliittisesti
”hiljaiseen” aikaan ennemmin
kuin EU-vaalienalusviikolla, jolloin
perinteinen media on tukossa. Pari
viikkoa myöhemmin palstatilaa olisi
tullut monin verroin enemmän."

Tai sitten se olisi kiinnostanut mediaa
vähemmän, kun ThePirateBay
oikeudenkäynti ei enää ole hot topic.

Aikaisemmaksi rekisteröinnnin
siirtäminen olisi auttanut... mutta se
ei ollut tahdon asia. Alle 5000
kannattajakortilla ei rekisteröidytä.
Tiedän, että kannattajakorttien keruu on
hankalaa. Moni suomalainen yhä pelkää
sitoutuvansa puolueeseen täyttäessään
kannajakortin. Osa pelkää menettävänsä
työpaikkansa paitsi puolueeseen
liittyessään, jotkut jopa kannajakortin
täyttämisestäkin. Pelko lienee ehkä
ymmärrettävää maaseudulla, jossa huhut
kiertää, ihmiset tuntevat puolet pitäjän
asukkaista nimeltä ja valkoiset vs.
punaiset on yhä selkeä ja jossa ihmisiä
kastitetaan mm. sukunimen perusteellä
tai siitä kuinka paljon maata omistaa,
kun ottaa huomioon vielä sen että
ihmiset eivät ymmärrä mikä
kannattajakortti on ja tuon kortin
luottamuksellisuutta. Fakta on, että
hyvin harva suomalainen on edes
nähnytkään täyttämätöntä tai täytettyä
kannattajakorttia. Uusia puolueita, kun
pykätään pystyyn melko harvoin, joten
kaikki pelkäävät välittömästi että
asiassa on koira haudattuna, kun heiltä
pyydetään henkilötietoja ja
allekirjoitusta paperille.
whiic (4.6.2009 15.50)
Opittavaa kuitenkin on. Mutta toivon,
että piraatit eivät opi kaikkea sitä
mitä vielä on opittavissa:
kompromissien tekeminen ja valikoitu
periksiantaminen on tärkeää politiikassa
(esim. verrattuna RKP:hen,
Piraattipuolue ei tulisi ikimaailmassa
olemaan helppo hallituskumppani).

Olemalla periksiantamaton piraatit
tekevät yhteistyöstä hankalaa ja
melkolailla eliminoivat
hallitusmahdollisuudet, mutta se ei tee
piraattien työstä kuitenkaan
merkityksetöntä. Piraattipuolue saa
äänensä periksiantamattomuudesta ja
piraattipuolueen voima on sen keräämissä
äänissä (ja vaalien välisissä
gallupeissa), ei edustajissa. Ruotsin
eduskunnassa on 0 piraattia, mutta
TPB-oikeudenkäynnin jälkeen tapahtunut
raju kannatuksen nousu on ajanut jopa
maan oikeiston piraattimyönteisempään
suuntaan, ainakin sen verran, että uusia
kiristyksiä ei ole odotettavissa. Aika
hyvä saavutus mielestäni.

Munattomalla politiikalla piraattipuolue
ei keräisi ääniä, jolla olisi tätä
vaikutusta toisien puolueiden
mielipiteisiin. Vihreiden, jos
kenenkään, pitäisi tämä tiedostaa. Onhan
vihreät arvot nousseet likipitäen
kaikkien puolueiden vaaliohjelmiin.
Tosin... itse, kuten moni muukin
oikealle nojaava ekoihminen kannattaa
fissioenergiaa hiilidioksipäästöjen
hillitsemiseksi (vähintäänkin
siirtymäkaudeksi kohti fuusiota tai
Saharan peittävää aurinkopaneelipeltoa).
Uusiutuva energia Suomen maaperällä on
TÄYSI VITSI. Sen tulisi Vihreidenkin
ymmärtää pikku hiljaa.

Jos tulet valituksi, pyri ihmeessä
vaikuttamaan Euroopassa, jotta
sähkösiirto maasta toiseen tapahtuisi
jatkossa ongelmitta. Suurimmaksi
ongelmaksi Saharan
aurinkoenergiavarantojen käyttämiseksi
on muodostunut sähkön siirron ongelmat.
Tekniikassa on hiomista, mutta
asenteissa ja kansallisessa omaan napaan
tuijottamisessa on vielä suurempi
haaste.
whiic (4.6.2009 16.02)
Mites on Jyrki, meinaatko ryhtyä
piraattien keulakuvaksi? Se olisi kivaa
ja hyvä, koska ei tarvitsisi sinun ja
piraattien kilpailla teekkarien ja
muiden uusmaalaisten äänistä espoossa
eduskuntavaaleissa, molemmat auttaisivat
toisiaan. Monethan jättävät nykyään
sinua äänestämättä juurikin vihreän
puolueen takia vaikka sinua
tukisivatkin.
PP on siististi c00l (8.6.2009 15.45)
"Opittavaa politiikan teosta
piraattiaktiiveilla riittää. Esimerkiksi
puoluerekisteriin kirjautuminen olisi
kannattanut tehdä poliittisesti
”hiljaiseen” aikaan ennemmin kuin
EU-vaalienalusviikolla, jolloin
perinteinen media on tukossa. Pari
viikkoa myöhemmin palstatilaa olisi
tullut monin verroin enemmän."

Toisaalta, tuo ajankohta oli mitä
loistavin sitä ajatellen, että se
noteerattiin ainakin sivuhuomautuksena
länsinaapurissa, jossa piratpartiet oli
oikeasti ehdolla vaaleissa.
pp:n kannattajakortin allekirjoittanut vihreiden äänestäjä (26.6.2009 16.58)
Mahtava uutinen tämäkin. Vihreille
tietty ei niinkään, sillä piraattipuolue
taistelee pitkälti samoista
liberaaleista äänestäjistä. Hieman
hassua tosiaan että tämänkin opin tätä
reittiä, enkä tavallisesta mediasta.

Ja tarvii vielä tehdä synnintunnustus
että kannattajakortit tilasin mutten
muistanut palauttaa ajoissa. No eiköhän
tämä vääryys hyvitetä äänestysuurnilla
eikä seinille rukoilemalla.
SH (25.7.2009 11.44)
Vihreät ja piraatit ovat parhaita
kavereita nyt kun ovat EU-parlamentissa
samassa ryhmässä. Todennäköisesti
piraateista on enemmän hyötyä kuin
haittaa liberaaleille vihreille koska he
toivottavasti ottavat pahimman
ryöpytyksen vastaan tästä lähtien kun
keskustellaan tekijänoikeuslainsäädännön
ongelmista. Politiikan ideana on
vaikuttaa yhteisiin asioihin ja silloin
on mukavaa kun on muitakin vaikuttamassa
samaan suuntaan. Ihannnetilanteessa
piraatit haukkaavat leijonanosan
perussuomalaisten protestiäänistä.
vhy (26.7.2009 09.28)