Suoraan sisältöön

Lainaus:

"The people who cast the votes don't decide an election, the people who count the votes do."
- Josef Stalin

Hae sivuilta

Pulp CMS/Twinkle Oy Palvelun ulkoasu: Äkkimakee Design
på svenskain Englishklingon
Blog
« edellinen 02.02.2010 seuraava »

Huoltosuhteesta pörssikursseihin

Teollisuusmaiden väestö ikääntyy nopeasti. Kehityksen kärjessä ovat Saksan, Etelä-Korean, Japanin ja Suomen kaltaiset maat; Toista ääripäätä edustavat Yhdysvallat ja Kanada, joissa maahanmuutto on tasapainottanut syntyvyyden laskua.

Väestön ikääntyminen on nähty lähinnä huoltosuhdeongelmana: Mistä riittää työvoimaa vanhustenhoitoon ja rahaa eläkkeiden maksuun? Siinä eläkkeiden maksussa saattaa kuitenkin piillä ikääntymisen kolmas, kallein lasku.

Väestön ikääntymiseen on varauduttu eri maissa säästämällä osa eläkemaksuina kerätyistä varoista tulevia lähivuosikymmeniä varten. Rahat ovat eläkerahastoissa, jotka ovat sijoittaneet ne edelleen arvopaperimarkkinoille. Esimerkiksi pelkästään Suomen valtion tulevia eläkevastuita varten kerätyn Valtion Eläkerahaston sijoitusten markkina-arvo oli viime vuoden lopussa 12,3 miljardia euroa.

Eläkerahastot hallitsevat osakesalkuillaan merkittävää osaa maailman pörsseistä. Huolestuttavaa tässä on se, että lähivuosina kun yhä suurempi joukko ihmisiä jää eläkkeelle ja elää pidempään, eläkerahastot alkavat suunnitelman mukaisesti realisoimaan omistuksiaan. Globaaleilta arvopaperimarkkinoilta katoaa parissa vuosikymmenessä valtava määrä rahaa, mikä ei voi olla heijastumatta osakkeiden hintoihin.

Turvassa ovat vain vanhuksille suunnattuja palveluita tuottavien yritysten osakkeet.

Osakemarkkinat ovat tunnetusti kuin pelokas sopulilauma. Kun yksi myy suuren potin, hinnat notkahtavat alaspäin, ja pian muutkin kuin eläkerahastot alkavat myydä osakkeitaan kiihtyvällä vauhdilla. Tuloksena voi olla kierre, johon verrattuna tämä nykyinen ”lama” vaikuttaa pelkästä pikku yskähdykseltä.

Creative Commons License

Merkitse tai jaa
» Kommentoi   » Lue kommentteja (yht. 16 kpl)

helmikuu 2010

» 08.02.2010 Burkhan suojissa

Kommentit

    » Lisää kommentti
Minusta on ihmeellistä, että kun
ikääntyminen kuitenkin on ollut tiedossa
jo 30 vuotta kenelle tahansa, joka on
ikäpyramidin nähnyt, asialle ei olla
saatu tehtyä yhtään mitään. Vasta viime
vuosina ovat suuret ikäluokat paniikissa
alkaneet varmistaa eläketasoaan vaikka
velaksi.
(2.2.2010 11.15)
Paniikkitoiminta on politiikan tapa
toimia, sillä kaukonäköisyys on
politiikassa perisynti; sillä ei
houkutella äänestäjiä. Tämä on
nähtävissä lähes kaikissa hallituksen ja
eduskunnan toimissa, sekä nyt että
edellisinä kausina, ainakin viimeisen 20
vuoden ajalta; kaikkea toimintaa
vetkutetaan viimeiseen asti, toivoen
että siitä ehditään realisoimaan kaikki
poliittinen ja taloudellinen hyöty
ennenkuin siitä joudutaan vastuuseen.
Tämä on maan tapa.
(2.2.2010 11.40)
Edellinen kommentti kuvastaa lähinnä
Suomen tilannetta, mutta ei asiaan ole
tunnuttu varautuvan sen paremmin missään
muuallakaan.
(2.2.2010 11.43)
Nyt kaivattaisiin eduskunnalta rohkeutta
leikata nykyisiä kohtuuttomia
eläke-etuuksia. Eläkekatto esim.
2200e/kk ja tiukempi progressio 1200e/kk
ylöspäin.

Älytön tilanne, että nuoret sukupolvet
maksavat palkastaan yli 20% eläkemaksuja
ja tulevat saamaan suhteessa
huomattavasti vähemmän eläkettä kuin
nykyiset eläkeläiset, jotka ovat
maksaneet keskimäärin alle 10%
tuloistaan eläkemaksuja hyötyen
muullakin tavoin aiemmin löysästä
eläkejärjestelmästä.
BW (2.2.2010 13.36)
Miksi osakkeiden hinnan aleneminen
johtaisi lamaan? Yhtiön tuottavuus on
yksi asia, osakkeen hinta on toinen.

Jos hinnat laskevat, muut alkavat
ostaa.

Sijoittaja saa osakkeesta osingon vaikka
osakkeen arvo laskiksikin.
Kalevi (2.2.2010 20.20)
Ihan mielenkiintoinen huolenaihe. Näin
maksajan näkökulmasta ihan olisin vaan
tyytyväinen jos työeläkkeet olisivat
rahastoitu Suomessakin suuremmalta osin
kuin 25%. Tämä säästäminen kun olisi
ollut mahdollista aloittaa silloin kun
oli vähän eläkeläisiä ja paljon
työikäisiä.
taistogunnar (2.2.2010 23.37)
Kalevi,

Kyse on siitä, että pystyykö kukaan
ostamaan niin paljon kuin markkinoille
on tulossa.
V (3.2.2010 00.10)
En myöskään itse osta tätä keksintöä,
että tulee lama, kun eläkerahastot alkaa
realisoimaan sijoituksiaan. Miksi? Ihan
kuin ne joutuisivat myymään _kaikki_
sijoituksensa.

Lisäksi tuollainen massamyyminen olisi
eläkefirmalle itselleen niin huono diili
(koska hinta laskisi), että tuskin
paniikkimyyntiin on tarvetta. Tai sitten
jotain on ko. puljussa tehty todella
väärin.
toinen JJ (3.2.2010 08.29)
Joissakin rahastoissa on kaikenlaisia
kikkoja, kuten että ne lasketaan myös
henkivakuutukseksi tapauksessa jossa
sijoittaja kuolee ennen kuin nostaa
sijoituksensa. Tällöin edunsaajat eivät
joudu maksamaan perintöveroa koska
kyseessä on vakuutuskorvaus eikä
perintö.

Tästä syystä monet eläkeläiset eivät ole
nostaneet rahastojaan vaan jotkut ovat
jopa sijoittaneet niihin lisää,
aikomuksena jättää rahat perinnöksi.

Kaikista rahastoista ei myöskään saa
koko pottia kerralla, vaan vaikkapa
kuukausittain tietyn summan.

Luulen että mitään suurta rahastopommia
ei ole tulossa vaan nostot sijoittuvat
niin pitkälle ajanjaksolle että
eläkerahastojen arvo vain pienenee
vähitellen, mikä tuskin mitään hirveää
romahdusta aiheuttaa.

"Kohtuuttomien" eläke-etuuksien
leikkauksista on turha haaveilla. Suuret
ikäluokat - jotka muuten ovat sitä
porukkaa joka eniten uurnilla käy -
tuskin suostuvat siihen että heidän
eläkkeitään yhtäkkiä takautuvasti
muutettaisiin kun he ovat niistä
vuosikymmeniä maksaneet. Myös nykyinen
työssä käyvä sukupolvi taitaa toivoa
pystyvänsä elämään hyvää elämää myös
eläkepäivillään joten tuskin siltäkään
taholta tulee hirveästi kannatusta
ajatukselle että valtio saisi
mielivaltaisesti rohmuta työuran aikana
ansaituista eläkkeistä niin suuren osan
kuin haluaa.
Tommi Koivula (3.2.2010 08.49)
Sinänsä Tommi olet oikeassa siinä, että
eläköityneiden määrän kasvun vuoksi
olemme ajautumassa gerentokratiaan,
jossa tämänkaltaisten ehdotusten
läpivienti on käytännössä hyvin
hankalaa, mutta olet väärässä siinä,
että nyk. eläkeläiset olisivat
tienanneet itse eläkkeensä. He ovat vain
keskenään sopineet nykyisten
työssäkävijöiden piikkiin, että saavat
suorittamiinsa maksuihin nähden
kohtuuttomia eläkkeitä.
BW (3.2.2010 11.43)
Eläkekeskusteluissa voisi tarjota
pahimmille suurten eläkkeiden
puolustajille vaihtoehtoa, että saavat
sen verran kuin ovat itse maksaneet.
Tätä ongelmaa ei olisi, jos Suomessa
olisi kunnollinen
eläkevakuutusjärjestelmä, joka
perustuisi oikeasti siihen, että rahat
olisi työntekijä maksanut etukäteen
omasta pussistaan.

Vihreät on oikeastaan ainoa kohtuullisen
kokoinen puolue, jolla olisi varaa
puuttua eläkejärjestelmän epäkohtiin
koska sen jäsenistä suurin osa ei ole
joko eläkkeellä tai pian eläköitymässä.
Jos vihreät ryhtyisivät ajamaan
eläkkeiden järkeistämistä, siitä tulisi
muille samanlainen, vielä pahempi,
lyömäase kuin kepun työreformista
aikoinaan. Politiikassa menee omien
sidosryhmien etu yhteisen edun edelle
vaikka kaikki ymmärtävät, että tilanne
tulee todennäköisesti kehittymään
sietämättömäksi.
vhy (3.2.2010 12.21)
On otettava huomioon myöskin se, että
kuinka moni suomalainen loppujen lopuksi
saa jättisuuria eläkkeitä. Olisivatko
niitä leikkaamalla saavutettavat säästöt
sitä luokkaa että sen takia kannattaa
nostaa eläkeläisjärjestöt
takajaloilleen.

Eli kumpi nyt lopulta on ongelma:
Eläkkeiden suuruus vai eläkeläisten
määrä.
Tommi Koivula (3.2.2010 13.53)
Eläkekatossa on sekin ongelma, että myös
suurimmat eläkkeet on ansaittu samassa
määrin kuin pienemmätkin. Jos tehdään
jokin jyrkkä porrastus tai raja, se
kohtelee suuremman eläkkeen saajia
epäoikeudenmukaisesti. Suosisisin
mielummin kaikkien työeläkkeiden
leikkausta, jota voisi jonkin verran
painottaa kohdistumaan enemmän
suurituloisiin.

Eläkkeiden leikkaaminen olisi tärkeää
koska lopulta eläkkeitä joudutaan
leikkaamaan joka tapauksessa ja tulos
tulee olemaan silloin huomattavasti
ikävämpi. Tärkeintä olisi varmistaa,
etteivät kaikkein heikoimmassa asemassa
olevat eli kansaneläkkeen varassa elävät
joudu kärsimään.
vhy (3.2.2010 14.25)
Käytännössä kestävän eläke-etuustaso
pitäisi vain kylmästi laskea päättämällä
ensin kestävä eläkemaksutaso (esim. 22%
palkasta kuten Ruotsissa). Tämän jälkeen
nykyiset ja tulevat eläkkeet
sopeutettaisiin tähän tasoon
tasapuolisesti avaamalla ja sovittamalla
esim. eläkkeellejäämisajankohta,
edulliset osa-aikaeläkeratkaisut ja
eläkkeiden pohjana käytetyt
laskennalliset työtulot. Eläkekatto
sopinee ehkä hieman huonosti nykyisiin
eläkkeisiin. Toisaalta jatkossa
yhteiskunta voisi rajata katon jatkossa
riittävälle tasolle (esim. 1500 e/kk)
sisältäen myös eläkemaksukaton (esim.
400e/kk). Tästä ylimenevän osuuden
kansalaiset olisivat vapaita
rahoittamaan itse parhaaksi katsomallaan
tavalla ilman valtion holhousta omien
rahojen käytössä.
BW (3.2.2010 15.38)
Olen edelleen sitä mieltä että laajat
eläkkeiden leikkaukset tullaan melko
varmasti ampumaan alas, sen verran
äänivaltaa eläkeiän lähellä olevilla
ikäluokilla on.

Työiän pidentäminen olisi ehkä parempi
ratkaisu. Tiedän monta eläkeiän
ohittanutta joilla olisi sekä halua että
kuntoa jatkaa vielä vanhassa työssä.
(Juu, tiedän että vastapainona on sitten
myös loppuun palaneita nelikymppisiä.)
Tommi Koivula (4.2.2010 09.39)
Olen aikamoisen varma, että itse en
pääse eläkkeelle. Nyt olen 43, aloitin
duuninteon 15-vuotiaana (toki vain
lomilla, täys'aikaisen vasta
23-vuotiaana), mutta odotan että oma
eläkeikäni on jossain 75-80 -vuoden
välillä.

Jolloin ulkoistettu vahtimestaripalvelu
kerran viikossa käy kiertämässä
työhuoneet ja keräämässä kalmot.

EK nostaa aivan takuulla 40-vuoden
työuraoletusta vielä.
TJ (4.2.2010 22.36)