Yksityisyyden ja sananvapauden suhde on tunnetusti jännitteinen. Viime kuukausina on asetettu vastakkain esimerkiksi Google Streetviewn ilmaisun vapaus ja Googlen kamera-autojen kuviin joutuneiden ihmisten yksityisyys. Siinä keskustelussa yksityisyys on mennyt vahvasti sananvapauden edelle. Sen sijaan kun on kyse poliitikon elämästä, sananvapaus on ollut usein yksityisyyttä vahvempi perusoikeus.
Esimerkki tästä saatiin viime viikolla, kun korkein oikeus antoi tuomionsa Susan Ruususen Pääministerin Morsian –kirjasta ja määritteli suomalaisen poliitikon yksityisyyden rajat – edellyttäen, ettei joku kiistan osapuolista valita päätöksestä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen.
Korkeimman oikeuden laintulkinnan mukaan kaikki muu johtavan poliitikon elämässä on julkista, paitsi sukupuolielämä. Kaikki muu Pääministerin Morsian –kirjassa oli korkeimman oikeuden mielestä laillista, paitsi tiedot Matti Vanhasen sukupuolielämästä ja ”intiimeistä yksityisistä tapahtumista”. Korkeimman oikeuden käsitys erosi alemmista oikeusasteista siltä osin, että myös Vanhasen lasten elämästä sai korkeimman oikeuden mielestä kertoa julkisuudessa. Ja tämänkin rajauksen on joissain puheenvuoroissa huolehdittu rajoittavan sananvapautta. Ilmeisesti myös poliitikon sukupuolielämän yksityiskohdat pitäisi voida julkaista.
Ei pidä ihmetellä, miksi niin harva haluaa lähteä mukaan politiikkaan.
Vaikka olen poliitikkona jäävi ottamaan kantaa, teen sen silti. Suomeen omaksuttu amerikkalainen nollalinja poliitikkojen yksityisyyteen menee mielestäni liian pitkälle. Poliitikotkin ovat ihmisiä, ja kansalaisoikeudet koskevat myös heitä. Sen sijaan kannatan manner-eurooppalaista käsitystä, jonka mukaan vain poliitikon luottamustehtävien hoitoon vaikuttavat asiat ovat julkisia.
Tai sitten sananvapauden on ulotuttava myös muihin vallankäyttäjiin, esimerkiksi neljännen valtiomahdin edustajien yksityiselämään.
Nyt vain taisi unohtua, että Ruusunen
kirjoitti *omasta* elämästään eikä
Vanhasesta ollut mitään ns.
paljastuksia.
Varmaan kannattaa jättää
yksityiselämänsä käsitteleminen
iltapäivälehdissä tekemättä, jos
yksityisyyttä kaipaa.
(22.6.2010 13.46)
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linja
on, että sellaisten yksityiselämän
piiriin kuuluvien asioiden pitää olla
julkisia, joilla on yleistä
yhteiskunnallista merkitystä. Minä olen
ymmärtänyt tämän mannereurooppalaiseksi
linjaksi. EIT:n tulkinnat ovat tässä
olleet Suomen korkeinta oikeutta
laveampia. EIT on esimerkiksi katsonut,
että jos jokin seikka voi vaikuttaa
äänestäjien äänestysvalintoihin, sen
pitäisi olla julkinen.
Konservatiivikansanedustajan
sukupuolielämä voi kuulua julkisuuteen
ainakin, jos siihen liittyy kolmansia
henkilöitä, koska
konservatiiviäänestäjät pitäisivät
tällaista hyvinkin merkittävänä
tietona.
P.S. Puhuisinkin ehkä pikemminkin
perusoikeuksista kuin
kansalaisoikeuksista.
Kansalaisoikeuksilla tarkoitettiin ennen
vanhaan perustuslaissa suojattuja
oikeuksia, jotka koskivat vain maan
kansalaisia.
Niklas Vainio (22.6.2010 14.23)
Parikymppinen kaverini kuoli muutama
vuosi sitten. Hänen äitinsä on
höyhensarjan julkkis, mutta traaginen
kuolema veti hautajaisiin tusinan verran
paparazzeja.
Tuli mieleen lähteä kuvaamaaan hyeenoja
itseään lain sallimissa rajoissa;
soittaa ovikelloa lauantaiaamuna ja
tunkea objektiivia naamaan.
Olisi vain aikaa...
Markus (22.6.2010 19.01)
Facebookin perustaja Zuckerberg on
sanonut yksityisyyden olevan
vanhentunutta, ja varmasti osittain näin
onkin. Jos lähdettäisiin puhtaalta
pöydältä, niin millaiset yksityisyyttä
suojaavat lait säädettäisiin
2010-luvulla? Konfliktit uuden
teknologian, sosiaalisen median ja
yksittäisten ihmisten välillä ovat
erittäin mielenkiintoisia, sillä ne
osoittavat joko yksityisyyttä suojaavan
lainsäädännön olevan vanhentunutta tai
yritysten toimivan kestämättömällä
tavalla - tai molemmat.
Konsta Happonen (23.6.2010 00.35)
Kommentoinpa tännekin, kun tuli
suhrattua niin hätäinen puheenvuoro
Uuteen Suomeen, että nolottaa.
Periaatteessa olen ihan samaa mieltä
alkuperäisestä ajatuksesta. Poliitikkoja
ei saisi kohdella ihan miten sattuu ja
heidänkin yksityisyydestään tulisi
huolehtia.
Toisaalta kun tavallisen kansalaisenkin
yksityisyydensuojaa ajetaan jatkuvasti
alas, niin tuntuu jotenkin kierolla
tavalla reilulta, että poliitikotkin
joutuvat nauttimaan oman osansa tästä
kehityksestä.
Urheilu- ja kulttuuriministeri Wallinin
uusin ehdotus tietoliikenteen
valvomisesta ja uhkailukirjeiden
lähettelystä tulee nyt ensimmäisenä
mieleen esimerkkinä. Jos poliitikot
ensin päättävät katsoa läpi kansalaisten
tietoliikenteen, niin ehkä sen jälkeen
tuntuu jotenkin naurettavalta valittaa
kun oma yksityisyys kokee jonkun nolon
kolauksen.
Ehkä tällainen yksityisyydensuojan
leikkaaminen on vain ajan henki. Sitä
saa mitä tilaa? Tässä periaatteessa
voisikin nähdä mahdollisuuden
poliitikkojenkin herätä siihen, että
kaikkien asioiden suhteen ei vain
pitäisi pystyä joustamaan. Samat säännöt
kaikille. Joko yksityisyydensuojasta
pidetään kiinni, tai sitten siitä
aletaan lipsua.
Jaakko Koivula (23.6.2010 14.03)
@Jaakko: Ehkä tässä on sitäkin, että
poliitikot eivät mielellään nosta esiin
tähän ammattiin liittyviä ongelmia.
Siksi omasta yksityisyydestä on oltu
valmiita luopumaan, eikä siksi
muidenkaan yksityisyyttä ymmärretä
puolustaa.
Jyrki J.J. Kasvi (23.6.2010 18.18)
Mutta toisaalta, onko sitten niin, että
omaa elämänkertaa ei saa tehdä, jos
siinä käsittelee muita hengissä olevia
ihmisiä ja ei ole saanut heiltä siihen
lupaa?
Eli enkö saa kertoa omista asioista ja
omista keskusteluista ja mielipiteistäni
julkisesti, vaikka se käsittelisikin
pääministeriä ja hänen lapsiaan?
OK,onhan se on huonotapaista, mutta enpä
jotenkin osannut tuota pitää
rikollisena.
Minun kommentti on, että kannattaa
valita ystävänsä tarkkaan, oli kuka
tahansa.
Ja kyllä moni haluaa julkkikseksi, joten
ei haluttomuus poliitikon ammattiin
johdu julkisuudesta. Voisi kuvitella,
että päinvastoin.
Pikemminkin haluttomuus ryhtyä
poliitikoksi johtuu siitä, että ihmiset
pitävät yleisesti poliitikkoja
moraalittomina oman edun tavoittelijoina
ja eivät halua assosioitua tähän ryhmään
ystäväpiirissään. Miettikääpä sitä.
Paula (2.7.2010 14.49)
Iselläni ainakin ongelma olisi siinä,
että rationaaliset, perustellut
argumentit ovat vähissä ja jätetään
pitkälti täysin huomiotta siinä
seurassa. Joko mennään omien (tai
tukiryhmän) uskomusten varassa tai
sitten oman puolueen mukana laumassa.
Lisäksi "onhan siinä ongelmia mutta se
on riittävän hyvä" -asenne ottaisi
pattiin ja pahasti. Eikö ongelmia
voitaisi korjata?
(3.7.2010 10.48)
Kyllä minä voin "lähteä mukaan
politiikkaan" jos tiedossa mm.
parahultaisesti sama palkka mitä J.J.
Kasvi tällä hetkellä nostaa.
