Suoraan sisältöön

Korois­ta

Naisen kantapään ja lattian välissä on paljon tilaa, jota voi käyttää hyväkseen.
- kenkäsuun­nitteli­ja Bernard Figueroa

Hae sivuilta

Pulp CMS/Twinkle Oy Palvelun ulkoasu: Äkkimakee Design
på svenskain Englishklingon
Blog
« edellinen 16.07.2010 seuraava »

Win-win-vaalit

Eduskuntavaaleja on totuttu pitämään varsin tylsinä kolmen suuren puolueen piirileikkeinä, vaikka todellisuudessa eivät ne enää niin suuria ole. Perussuomalaiset, vihreät ja vasemmistoliitto ovat kukin kannatukseltaan liki puolet suurista puolueista. Meidän vaalijärjestelmämme vain on ollut sellainen, että sillä runsaalla kaksinkertaisella kannatuksella on saanut noin kolme kertaa enemmän kansanedustajia. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa tämän pitäisi muuttua, kiitos uuden vaalilain, edellyttäen, että ensi keväänä valittava eduskunta vahvistaa sen.

Ensi vaaleista näyttää tulevan kiinnostavimmat pitkään aikaan, sillä tiedotusvälineet eivät tällä kertaa voi sivuuttaa kolmen suuren takana käytävää taistelua neljännestä sijasta. Galluppien mukaan etenkin perussuomalaiset, mutta myös vihreät ovat kasvattaneet viime vaalien jälkeen mukavasti kannatustaan.

Mielenkiintoisen kisasta tekee se, että vihreät ja perussuomalaiset edustavat poliittisen arvokirjon ääripäitä. Vaikka meidän eduskuntaryhmämme istuvat vanhan vasemmisto-oikeisto-asetelman perusteella istuntosalisssa vieretysten, olemme olleet nimenomaan arvokysymyksissä eri linjoilla. Vihreät ovat selkeästi eduskunnan arvoliberaalein ryhmä, perussuomalaiset kristillisdemokraattien rinnalla johtavia arvokonservatiiveja.

Ensi kevään vaaleista on tulossa arvovaalit, joissa suurtenkin puolueiden on valittava puolensa. Mille arvoille me haluamme Suomen tulevaisuuden rakentaa?

Itse asiassa vaaliasetelmasta on tulossa hyvin herkullinen sekä vihreille että perussuomalaisille. Mitä enemmän me kurmootamme persujen kanssa toisiamme, sitä tyytyväisempiä meidän kumpienkin peruskannattajat ovat. Eikä meidän tarvitse edes kurmoottaa toisiamme, riittää kun luemme kannattajillemme otteita toistemme puheista ja kirjoituksista, niin ... eksoottisilta ne puolin ja toisin kuulostavat.

Jos vihreiden ja perussuomalaisten arvokisa saa molempien kannattajat liikkeelle, _molemmat_ saavat vaalivoiton ... Vihreät ja perussuomalaiset voivat olla jopa vaalien vaalien ssuurimmat voittajat ... ja vahvoilla seuraavissa hallitusneuvotteluissa. Heh.

Creative Commons License

Merkitse
» Kommentoi   » Lue kommentteja (yht. 20 kpl)

heinäkuu 2010

» 16.07.2010 Win-win-vaalit
» 16.07.2010 Win-win-vaalit
» 09.07.2010 Oikeus rakastaa

Kommentit

    » Lisää kommentti
Onko sivu teillä muilla rikki? Tekstit
juoksevat pitkälle oikealle.
henri (17.7.2010 00.48)
henri: Samaa tekee.

Mitä itse blogaukseen tulee, myhäilyssä
vaalijärjestelmän muuttamisesta maistuu
aika ikävältä äänikynnys, jolla pyritään
torppaamaan uusia nousevia puolueita
ennen kuin pääsevät edes kilpailemaan
kunnolla olemassaolevien kanssa. En ole
koskaan kuullut sille mitään
hyväksyttävää perustetta (kun
sellaiseksi ei lasketa vanhojen
puolueiden tarvetta haitata uusia
kilpailijoita).
-J (17.7.2010 04.27)
Olen lähes aina äänestänyt Vihreitä,
joskus myös Kokoomusta. Koen aina
olleeni sinivihreä liberaali. Yllättäen
huomaan kuitenkin harkitsevani
Perussuomalaisten äänestämistä, puolue
kun tuntuu ajavan sananvapautta,
kieltenopetuksen vapautta, omistamisen
vapautta ja maahanmuuton remonttia.
Nykyisistä hallituspuolueista en keksi
oikein hyvää sanottavaa, näin
passiiviset joutavat oppositioon.
PerusVihreä (17.7.2010 10.36)
Jeps - jostain syystä en tahdo saada
päivitystä toimimaan mokkulayhteyden yli
kunnolla. Helppolukuisempi version Uuden
Suomen peilistä.
Jyrki J.J. Kasvi (17.7.2010 11.05)
Mitenkäs tämä vaalilaki nyt jää
seuraavalle vaalikaudelle? Onko kyseessä
perustuslainsäätöjärjestyksessä
säädettävä laki, jota toisin kuin muita
"tärkeitä" (lue: juosten kustuja ja
turhia) lakeja ei saada kiirehdittyä?

Mitenkäs muuten on, saako jostain
helposti täydellisen listan
todennäköisistä tai varmistuneista
lainsäädäntöhankkeista, joiden
valmistelu tai äänestys tapahtuu
seuraavan vaalikauden aikana?
Tavallisilla vaalilupauksilla nimittäin
ei yleensä tunnu olevan juuri mitään
tekemistä tulevan lainsäädännön kanssa.
Olisikin kiva saada tietää puolueiden ja
ehdokkaiden mielipiteitä siltä osin.

Ja äänikynnys on tosiaankin aika
kivikautista. Näkee, ettei eduskunnassa
oikein kunnioiteta demokratiaa. Tai siis
kansanvaltaa.

Jeps (17.7.2010 12.04)
Rikkoutuneen kuvan alt-tekstissä on 30
kiloa rivinvaihtoja ja sekä teksti että
tägi jäävät auki. Teksti varmaankin
sitten mukautuu näin määriteltyyn
sivunleveyteen.
Operalla toimii.

Jeps (17.7.2010 12.12)
@Jeps
"Mitenkäs tämä vaalilaki nyt jää
seuraavalle vaalikaudelle? Onko
kyseessä
perustuslainsäätöjärjestyksessä
säädettävä laki"

On. Joka vaalitentissä kannattaakin
kysyä, mikä on ehdokkaan kanta
vaalilakiuudistuksen loppuun
saattamiseen.

"Mitenkäs muuten on, saako jostain
helposti täydellisen listan
todennäköisistä tai varmistuneista
lainsäädäntöhankkeista, joiden
valmistelu tai äänestys tapahtuu
seuraavan vaalikauden aikana?"

Vasta hallitusohjelmasta. Suomessa eivät
lakien valmisteluasiakirjat
valitettavasti ole samalla tavalla
helposti kaikkien saatavilla kuin
esimerkiksi Virossa.

"Tavallisilla vaalilupauksilla
nimittäin
ei yleensä tunnu olevan juuri mitään
tekemistä tulevan lainsäädännön
kanssa."

Totta, vaalikeskustelua käydään usein
tasolla, jolla ei ole lainsäädännön
kanssa juuri tekemistä, vaikka vaaleissa
valitaan nimenomaan lainlaatijoita.

"Ja äänikynnys on tosiaankin aika
kivikautista."

Totta, siitä väännettiin pitkään, ja
tämä on paras kompromissi, jolle saatiin
riittävän vahva tuki. Se ei ole
kuitenkaan mielestäni syy jättää
uudistuksen muita osia toteuttamatta.
Sitä paitsi meillä on jo _nyt_
äänikynnys, jonka ongelmana on ollut se,
että se on ollut erilainen eri puolilla
Suomea, mikä on ollut perustuslan
vastaista.
Jyrki J.J. Kasvi (17.7.2010 12.27)
Vihreät ja perussuomalaiset tosiaan
hyötyvät toistensa menestyksestä ja
erojen korostaminen aktivoi kannattajia.
Puolueilla on kuitenkin aika paljon
yhteistä. Perussuomalaisten kritiikki
esim. puolueiden rahoitusta kohtaan on
muistuttanut vihreiden vastaavaa.
Talouskysymyksissä on paljon yhteistä
pohjaa. Uskoisin, että sitten jos
perussuomalaiset joskus lopettaisivat
kaiken vastustamisen ja yrittäisivät
tehdä jotain rakentavaa, voisi
yhteisiäkin säveliä löytyä.
Perinteisellä
oikeisto-vasemmistoakselilla PS ja
Vihreät ovat aika lailla samassa
pisteessä, tosin niin on suurin osa
muistakin puolueista nykyään. Suomessa
kilpaillaan siitä, kuka on eniten
keskustassa.

Tulevien vaalien suhteen uskon, että
Vasemmistoliitto voi yllättää koska
heillä on paljon potentiaalista
äänestäjäkuntaa nuorissa, jotka löytävät
uudistuneesta puolueesta selkeitä
kannanottoja. Siinä vihreillä olisi
parannettavaa. Arhinmäki osaa ilmaista
ajatuksensa selkeästi ja saa viestin
perille lyhytjännitteisessä mediassa
kuten Soini, vihreillä ei ole vastaavaa
äänitorvea.

Vihreät ovat voittaneet niin monta
vaalia putkeen, että laiskistuminen on
suuri riski. Tulevat vaalit ovat
todennäköisesti myös likaisemmat kuin
aiemmat koska törkykampanjat ovat
halpoja. Vihreät tulevat saamaan
ämpärikaupalla lokaa niskaansa koska
jatkuva menestys on alkanut uhkaamaan
perinteisiä valtasuhteita suurissa
kaupungeissa. Pääkaupunkiseudulla
vihreät ovat vakiinnuttamassa asemansa
toiseksi suurimpana puolueena.

Vaaliuudistuksesta olen sitä mieltä,
että se ei tule menemään läpi tulevassa
eduskunnassa koska se heikentää
vahvimpien asemaa ja sellaiseen siirtoon
isot puolueet eivät lopulta ole
halukkaita.
vhy (17.7.2010 13.05)
Eikös ministeriöissä kuitenkin ole aina
näitä jossain määrin pakollisia
uudistuksia, joiden ns. tiedetään olevan
tulossa? Mistä niistä saisi tietää?

PS ei välttämättä *voi* lopettaa "kaiken
vastustamista", sillä puolueen nousua
kantaa populismi ja
protestiäänestäminen, vaikka
asiapuolella onkin sellaista, mitä
muissa puolueissa ei ole. Rakentava
toiminta saattaisi romahduttaa
duunariäänet ja nuoret.

Jeps (17.7.2010 15.37)
"Vihreät ja perussuomalaiset voivat olla
jopa vaalien vaalien ssuurimmat
voittajat ... ja vahvoilla seuraavissa
hallitusneuvotteluissa. Heh."

Vihreät ja perussuomalaiset samassa
hallituksessa? Pelkkä ajatuskin
naurattaa.

Ehkäpä Jyrkin aikaisemmin ideoimia
hammassuojia kannattaisi hommata sinne
eduskuntaan jo etukäteen?
Ari Heikkinen (17.7.2010 21.11)
Joko Vihreät tai Perussuomalaiset
tulevat kohtalaisen varmasti olemaan
seuraavassa hallituksessa. Täysin
mahdotonta ei ole että sinne päätyisivät
molemmat, epätodennäköistä kylläkin.

Ja Perussuomalaisia voi kyllä syyttää
populismista näiden ajamien asioiden
johdosta, siellä on kuitenkin niinkin
tunteita herättäviä aiheita kuin
maahanmuuttopolitiikka ja pakkoruotsi.
On kuitenkin otettava huomioon se, että
molempien aiheiden käsittelylle on ollut
äänestäjien joukossa tilausta jo pitkään
ilman että yksikään puolue olisi niihin
kovin hanakasti tarttunut. Populistista
se ehkä on, mutta voidaanko syyttää
puoluetta siitä että se ottaa asiakseen
monien äänestäjien tärkeiksi kokemat
asiat. Valtapuolueita juttu voi
harmittaa mutta itsepä välttelivät
hankalaksi koettuja aiheita. Selvää oli
että ennemmin tai myöhemmin joku tulee
niihin tarttumaan.
Tommi Koivula (19.7.2010 10.00)
Lähinnä perussuomalaiset ja vihreät
voisivat mahtua demarivetoiseen
vasemmistohallitukseen. Kävin pitkästä
aikaa lukemassa perussuomalaisten
nettisivuja ja heidän linjansa näyttäisi
olevan jossain Tiedonantajan ja Kansan
Uutisten välimaastossa. En yhtään
ihmettele, jos vasemmiston perinteiset
kannattajat äänestävät
perussuomalaisia.

http://www.perussuomalaiset.fi/paakirjoi
tus/?issue=521
vhy (19.7.2010 13.58)
vhy,

mitäs sinä valitat kyseisestä
pääkirjoituksesta, joka oli ihan asiaa,
tosin ehkä hieman populistisin
sanakääntein esitettynä. Siinähän
painotettiin mm. sitä, että Kreikan
saama laina ei sen tavallista kansaa
kovin paljon hyödyttänyt, vaan
pääasiallisina hyötyjinä näyttävät
olevan ihan muut tahot.

Satutko sinä siis olemaan "Nallen"
kanssa pitkältikin samaa mieltä "köyhät
kyykkyyn"-ajattelussa.

punaviherpeelo (20.7.2010 15.18)
punaviherpeelo: Euron romahtamisesta
kärsisi lopulta "tavallinen kansa"
eniten.

Sinänsä en mitenkään arvostele
perussuomalaisia siitä, että ovat
vasemmistopopulisteja. Jos poliittinen
linja on jyrkästi vasemmalla, on
kuitenkin aika koomista syytellä muita
sosialisteiksi tjsp. ja esiintyä
oikeistolaisena vastavoimana.
Poliittisessa keskustelussa pitäisi
siirtyä vasemmisto-oikeistoasetelmasta
nelikenttään, jossa on huomioitu myös
erottelu liberaaleihin ja
konservatiiveihin (autoritaarisiin).

Perussuomalaiset on konservatiivinen
vasemmistopuolue, vihreät ovat ehkä
keskimäärin keskustavasemmistolaisia
liberaaleja. Molemmat puolueet saavat
kuitenkin varsinaisen liikevoimansa
liberaali-konservatiiviakselin
kysymyksistä, joihin perinteisillä
puolueilla ei ole yhtä voimakasta
suuntausta. Satunnaisesti valittu demari
ja kokoomuslainen voivat olla näissä
kysymyksissä ihan samoilla linjoilla,
vihreä ja perussuomalainen tuskin.



vhy (20.7.2010 23.09)
Tuo Kreikka-lainan arvostelu nyt on
pelkkää opposition esittämistä. Jos
nykyiset oppositiopuolueet olisivat
olleet hallituksessa niin aivan varmasti
olisivat yhtä kiltisti lainan myöntäneet
(ja nykyiset hallituspuolueet
luultavasti olisivat sitten olleet
väittämässä että eivät he olisi näin
toimineet).

Nimittäin jos Kreikan olisi annettu
kaatua, uusi taantuma olisi ollut varma.
Eikä pikkuinen Suomi olisi selvinnyt
kahdesta peräkkäisestä. Seuraavaksi
oltaisiin oltu itse hattu ojossa.

Euron romahtamisesta olisi Suomi jossain
määrin jopa hyötynyt kun euroalueen
ulkopuolelle viennin kilpailukyky olisi
sen myötä noussut. Mutta finanssikriisi
Euroopassa olisi takuuvarmasti
laukaissut uuden taantuman, eikä tällä
hetkellä ole kunnon mahdollisuuksia enää
uusiin elvytystoimiin.
Tommi Koivula (21.7.2010 09.22)
"Tuo Kreikka-lainan arvostelu nyt on
pelkkää opposition esittämistä."

Eikös Saksa juuri asettanut näitä
opposition ja muiden kriitikoiden
esittämiä ehtoja ja rajoituksia omiin
lainoihinsa? Miksei se kelvannut Suomen
hallitukselle?

(21.7.2010 15.19)
Onko kyseisistä ehdoista ja
rajoituksista loppujen lopuksi
todellista hyötyä vai näyttävätkö ne
vain hyvältä paperilla.

Olen ehkä kyyninen, mutta kyllä täällä
Suomessakin on lisätty päätöksiin ties
minkälaisia ponsia jotta päätöstä
kritisoineille henkilöille on voitu
osoittaa että epäkohtiin on varauduttu.
Pääsääntöisesti kyseisillä ponsilla vain
ei ole ollut juuri lainkaan käytännön
merkitystä.

Jos laina kerran jouduttiin
finanssikriisin ja uuden taantuman
välttämäiseksi myöntämään niin
lainaehdot olisivat olleet pitkälti
vastustajien lepyttelyä.
Tommi Koivula (22.7.2010 09.55)
Ponnet eivät ole verrannollisia
mihinkään todellisiin ehtoihin tai
rajoituksiin - ne kun ikävä kyllä eivät
ole sitovia. Ne ovat samanlaista
otetaan-huomioon-mikäli-edistävät-agenda
ani -tyyppistä sanahelinää kuin lakien
esityötkin.

Puhuin oikeista ehdoista ja
rajoituksista.

(22.7.2010 14.15)
Näitä voisi olla esim. lainojen
ostaminen omistusosuutta vastaan tai
alennetulla hinnalla ilmeisen riskin
vuoksi jne.
Ei siis pelkän avustuksen antaminen.

(22.7.2010 14.17)
Niin, voihan asiaa toisaalta ajatella
siltäkin kannalta että ei niistä
ehdoista varmasti haittaakaan olisi
ollut. Varsinkin jos olisi otettu vaikka
siltä Saksalta mallia ja pidetty ehdot
yhdenmukaisina.
Tommi Koivula (22.7.2010 15.04)