Parlamentaarista koskettelua

Joskus sattuu kamera laukeamaan juuri oikealla hetkellä...

Keskustelun taustalla on siis eduskunnan 800 työntekijän joukossa tehty tasa-arvoselvitys, johon vastanneista 320 työntekijästä 145 vastasi kyselyn seksuaalista häirintää koskeneeseen osioon. Heistä 100 oli naisia. Kansanedustajat eivät osallistuneet selvitykseen.

Vastanneista naisista 15 prosenttia oli lähennelty tai kosketeltu töissä epämiellyttävästi, joka viidennen vartalosta tai seksuaalisuudesta oli huomauteltu loukkaavasti, kolmannes oli kokenut loukkaavia kaksimielisiä puheita tai härskejä juttuja, ja kolmannes oli kokenut loukkaavia kaksimielisiä puheita tai härskejä juttuja. 12 prosenttia oli saanut epäasiallista postia, sähköpostia tai puheluita.

40 prosentissa tapauksissa häirintään syyllistyi kansanedustaja.

Rankkaa luettavaa. Ei ihme, että väki on sekä eduskunnassa että kaupungilla kuohuksissa. Tai eivät ihan kaikki. Vastaan on tullut myös vähätteleviä kommentteja tyyliin ”mitä pelleilyä tämä nyt taas on” ”eihän täällä uskalla kohta enää sanoa yhtään mitään”. Ja valitettavasti nämä kommentit ovat tulleet nimenomaan mieskansanedustajilta.

Eikä aina tosiaankaan ole kyse pelkistä puheista. Olen itsekin nähnyt miten vanhempi valtion virkamies taputtelee iltatilaisuudessa nuoren naisedustajan takapuolta kun luulee, ettei kukaan huomaa. Edustajan ilmeestä myös näki, että tilaisuuden isännän ottama lähikontakti tuli pyytämättä ja yllätyksenä, mutta julkisessa tilaisuudessa hän ei voinut tehdä mitään.

Olen miettinyt, olinko itsekin osasyyllinen, kun en kehdannut mennä kiristämään kähmijän kravattia. Häirintä on vähän samanlaista kuin koulukiusaaminen, osasyy kuuluu myös niille, jotka eivät sano mitään vaikka näkevät tilanteen. Satuin kuitenkin ottamaan juuri väärällä hetkellä valokuvan, jossa sekä käsi että ilme näkyvät. Sääli että se ilme on pakko peittää, kun joskus laitan kuvan muistelmiini.

Jossain kommenteissa on vähätelty, miksei näistä tapauksista ole tehty työsuojeluilmoituksia. Ehkä siksi, ettei ilmoitusten ole uskottu johtavan mihinkään. Tai sitten järjestelmään ei ole luotettu. Vasta anonyymi kysely antoi mahdollisuuden kertoa ikävistä kokemuksista, joista ei ole haluttu omalla nimellä valittaa. Kukaan ahdistelluista ei ole uskaltanut hankkia itselleen hankalan naisen mainetta.

Käytävillä ja kahvilla näistä on toki supistu. Paljon. Ahdistusta on jaettu kertomalla kokemuksista muille, käännetty suuttumus huumoriksi. Sääli vaan, etteivät nämä miehet ole olleet kuulemassa, millaista kieltä _heistä_ käytetään. Siinä voisi hymy hyytyä.

Mikä eduskunnan työkulttuurissa mättää? Ehkä ongelman taustalla on se, että eduskunta on hyvin hierarkkinen laitos, jonka rutiinit, ehkä myös asenteet periytyvät vuosikymmenten takaa.

Ihmisten jako hierarkkisiin kerroksiin kärjistyy avustajan ja edustajan suhteessa. Toinen on eduskunnan nokkimisjärjestyksessä huipulla, toinen pohjalla. Ja sitä asetelmaa hierretään avustajien naamaan monin eri tavoin.  Monelle edustajalle avustaja on myös elämän ensimmäinen alainen, eikä edustajan perehdytyspakettiin kuulu esimies/nais-taitoja.

Esimerkiksi lehtisalissa avustaja ei yksinkertaisesti voi sanoa, jos jokin edustajan tai eduskunnan virkamiehen letkautus loukkaa. Avustajat eivät nimittäin saa lehtisalissa edes puhua, jotta eivät häiritsisi edustajien lukemista! Porttikieltoa heille ei ole voitu antaa, koska moni edustaja haluaa avustajien seuraavan oman vaalipiirinsä lehtiä.

Parhaimmillaan edustaja ja avustaja toimivat joustavana työparina, mutta joskus suhde ei ole terve. Ja siinä missä edustaja on avustajan esimies, edustajalla ei ole esimiestä, jonka puoleen avustaja voisi kääntyä, jos tilanne alkaa ahdistaa. Toki eduskuntaryhmän puheenjohtaja tai ryhmäkanslia voi puhutella edustajaa, jos tieto ongelmista kantautuu heille asti. Kynnys avustajan ja ryhmän puheenjohtajan välillä on kuitenkin vähintään kilometrin korkuinen.

Ja helpoin tapa ratkaista ongelma on avustajan vaihtaminen. Siksi avustajan on turvallisinta pysyä vaiti.

Minuakin neuvottiin taannoin eduskunnan taholta palkkaamaan avustaja ”avustajan omasta pyynnöstä” lyhyiksi pätkiksi, että pääsisin hänestä mahdollisimman helposti eroon, jos sukset menisivät ristiin. Viis työsopimuslaista.

Ehkä joidenkin edustajien käytökseen vaikuttaa myös se, että monilla kansanedustajilla on yllättävän hyvä vienti, joka ilmeisesti joskus muuttuu hybrikseksi. Ei ymmärretä, etteivät kaikki riemastukaan edustajan osoittamasta kiinnostuksesta.

Eduskunnan kulttuuriin kuuluu myös jutuniskentä. Etenkin matkoilla ja vierailuilla iso osa ajasta menee odotteluun ja paikasta toiseen siirtymiseen. Ja niitä aikoja täytetään vitseillä ja anekdooteilla, joita olen harrastanut itsekin. Ja mitä rasvaisempi juttu, sitä mehevämpi röhötys. Kaikki eivät kuitenkaan huomaa sitä bussin takaosassa hiljaa istuvaa edustajaa tai valiokuntasihteeriä, jota jutut eivät huvita yhtään. Ja hän voi olla myös mies. Ja jutun kertoja voi olla myös nainen.

Myös edustajan tausta vaikuttaa. Eräs sopimattomasta kielenkäytöstä syytetty edustaja ihmetteli julkisuudessa, että näinhän kaikilla normaaleilla työpaikoilla puhutaan… Ei muuten puhuta.

Miltähän näistä miehistä tuntuisi, jos heidän oma äitinsä, vaimonsa tai tyttärensä joutuisi töissä kuuntelemaan samanlaisia juttuja. Eivätkä kaikki loukkaavat jutut ole tosiaankaan olleet pelkkiä rivoja vitsejä.

Aina ei ole kyse törkeästä oman valta-aseman väärinkäytöstä kuten esimerkiksi kähmimisessä on kyse. Kaikilla vaan ei ole sosiaalista herkkyyttä ymmärtää, mitkä puheet ja millainen käytös ovat missäkin tilanteessa sopivia. Silloin kannattaa olla ennemmin liian varova kuin varomaton. Se ei helpota loukatun oloa yhtään, ettei loukkaaja edes ymmärrä tehneensä jotain väärää.

Lähiviikkoina eduskunnassa puhutaan seksuaalisesta häirinnästä paljon. Toimintaohjelmia laaditaan ja tilapäisesti tilanne todennäköisesti paraneekin. ”Talon tavan” kitkeminen organisaation kulttuurista ei kuitenkaan onnistu hetkessä, vaan se vaatii pitkäjänteistä työtä. Ehkä kannattaisi aloittaa lisäämällä edustajien ja eduskunnan viranhaltijoiden perehdytykseen ihan perustietopaketti siitä, mitä seksuaalinen häirintä on, ja miten siihen tulee reagoida.

Toivottavasti nyt käynnistynyt häirintä-keskustelu ei jää pelkästään eduskunnan seinien sisäpuolelle. Samanlaista ravistelua tarvitaan valitettavan monella muullakin suomalaiselle työpaikalla.