Suoraan sisältöön

Linkki­vinkki

Lainsää­täjät-pelissä voit kokeilla lainsää­tämisä kansane­dustaja­na. Valitse puolue ja luo itselle­si oma kansane­dustaja -hahmo. Olin mukana ideoimas­sa peliä.

Hae sivuilta

Pulp CMS/Twinkle Oy Palvelun ulkoasu: Äkkimakee Design
på svenskain Englishklingon
Blog
« edellinen 29.04.2006 seuraava »

Atlantin ilmatilassa

Naisten poliittisten oikeuksien puolesta.
Kongressissa on naisten poliittisten oikeuksien puolesta taistelleiden naisten patsas. Takimmainen marmorimöhkäle on tarkoituksella tuollainen, sillä siihen tulevat Yhdysvaltain ensimmäisen naispresidentin kasvot.
Washingtonin kuulumiset Islannin ilmatilasta! Vasta näin paluumatkalla on ollut aikaa purkaa ajatuksia ja muistiinpanoja. Kuka tämän matkaohjelman onkin laatinut, hän on halunnut varmistaa, ettei meitä päästä syyttämään ainakaan huvimatkailusta. 

Enää ei voi edes lentoa käyttää tekosyynä koipien ojenteluun, sillä Lufthansalla on pitkien reittien koneissaan hotspot. Viileetä. Tämä merkintä on siis kirjoitettu ja toimitettu Pohjois-Atlantilla 34.000 jalan korkeudessa.

Viimeksi pääsin New Yorkin kokemusten loppuun. Tai en ihan, sillä piipahdimme viimeisenä iltana Broadwaylla katsomassa viime vuosien palkituimman uutuuden, Mel Brooksin musikaalin The Producers. Kansallisoopperan viime aikojen ongelmat muistaen en voinut olla huomaamatta, miten kaikki mahdollinen tila oli otettu tuottavaan käyttöön. Musikaaliteatterit kun elävät vain ja ainoastaan lipputuloilla. Lämpiöt, narikat, jopa vessat oli puristettu minimiin, ja katsomoa venytetty mahdollisimman pitkälle. Suussa olleet polvet kuitenkin unohtuivat, kun esitys alkoi. Musikaali…esiintyjät ovat aivan oma lajinsa. Heidän on osattava paitsi laulaa myös tanssia ja näytellä. Spagaatinkin on sujuttava, eivätkä koomikonkaan taidot ole pahitteeksi.

NY:sta DC:hen matkustimme Acelalla eli paikallisella Pendolinolla. Vaikka Yhdysvaltoja pidetään kiskovihamielisenä maana, ainakin NY-DC-yhteys on erittäin mukava ja etenkin nopea. Ainoana ihmettelyn aiheena oli matkalaukuille asetettu kokorajoitus, joka oli kohtalaisen pieni: kaksi enintään 71x55x35 cm kokoista laukkua. Junassa ei ole myöskään tavaravaunua eli suuret matkatavarat joutuu lähettämään eri junalla. Onneksi kokorajaa ei noudatettu kirjaimellisesti, ja saimme isotkin matkalaukkumme mukaan. 

Washingtonissa tutustuimme maahanmuuttopolitiikkaan. Tapasimme myös kongressin sisäisen turvallisuuden valiokunnan edustajia ja tutustuimme Washington DC:n sosiaali- ja terveyspalveluihin. Turistia ehdimme leikkiä sen verran että kävelimme Valkoisen talon läpi ja piipahdimme Senaatissa.

Maahanmuuttajien maa

Ensimmäiseksi kävimme paikallisen Homeland Securityn vieraana. Tällä kertaa aiheena oli maahanmuuttopolitiikka, joka on poikkeuksellisesti puhtaasti liittovaltion asia eikä kuulu osavaltioille. 

Department of Homeland Security perustettiin 9/11 jälkeen ja kokoaa 22 liittovaltion organisaatiota yhdeksi verkostoksi (kaiken kaikkiaan Yhdysvalloissa on 18.000 lainvalvontaorganisaatiota … siis 18.000). Kaikkiaan DHS:llä on 177.000 työntekijää. Maahanmuuttoasioista vastaa DHS:n kolme yksikköä: customs & border protection (rajavartiosto, passintarkastus ym.), kansalaisuus- ja maahanmuuttopalvelut (tuet, statuksen myöntö, oleskeluluvat ym.) sekä maahanmuuton ja tullin valvonta & kontrolli (ongelmat eli esim. karkotukset ja väärennetyt henkilöpaperit).

Amerikkalaisiin arvoihin kuuluu se, että maahan tullaan paremman elämän toivossa. Siksi jopa laittomiin siirtolaisiin on suhtauduttu varsin ymmärtäväisesti. 9/11 jälkeen on kuitenkin haluttu tietää, keitä maassa on. Tämä on kuitenkin vaatinut uutta lähestymistapaa ja toimintatapoja. Käytännössä tavoitteeseeen pyritään tiukentamalla rajavalvontaa, tiukentamalla Yhdysvalloissa olevien ulkomaalaisten valvontaa ja valmistautumalla laillistamaan maassa olevat laittomat siirtolaiset. 

Ulkomaalaisia valvoo tällä hetkellä 5.500 tutkijaa. Karkotuksia tehdään 250.000 vuodessa.

Rajavalvonnassa tavoitteena on mm. päästä eroon Meksikon rajalla harjoitetusta "catch and release" -toimintatavasta, johon sellipaikkojen vähäisyys on rajavalvojat pakottanut. 

Tilanteen kiperyyttä kuvastaa hyvin se, ettei kongressi tahdo pystyä saamaan aikaan uutta maahanmuuttolakia. Yksi on jo palautettu bumerangina, ja nyt on kuusi kuukautta hierottu uutta, peräti 700 sivua pitkää lakiesitystä, joka sisältää tiukat rajavalvontaa ja maahanmuuttajien valvontaa koskevat säännökset. Sen sijaan tilapäistä työvoimaa lakiesitys ei huomioi lainkaan. Ennen pääsiäistaukoa esitykseen oli tehty 220 muutosesitystä, mm. kolme (3!) tilapäisen työvoiman ohjelmaa. Riskinä on, ettei tätäkään esitystä pystytä hyväksymään missään muodossa.

Laittomien siirtolaisten suhteen ei olla ilmeisesti yksimielisiä edes määrästä eli olemme kuulleet laittomien siirtolaisten määrästä arviot 11, 12 ja 20 miljoonaa. 

Pakolaispolitiikkaa

 Ulkomailta käsin pakolaisstatuksen voi saada kolmella eri tapaa: Tekemällä hakemuksen YK:n tai USA:n lähetystön kautta, kuulumalla USA:n hallituksen määrittelemään erityisryhmään (somalialaiset bantut Kenian leireillä, Iranin uskonnolliset vähemmistöt ja Euroopan entisten sosialistimaiden uskonnolliset vähemmistöt.) tai perheen yhdistämisen kautta.

Venäjä, Vietnam ja Kuuba ovat erikoistapauksia siinä, että pakolaishaastattelut tehdään paikan päällä. Pahus kun en äkännyt kysyä, miten kyseisten maiden viranomaiset asiaan suhtautuvat.

Presidentti ja kongressi päättävät vuosittain maahan otettavien pakolaisten enimmäismäärän. Viime vuosina se on ollut 70.000, mutta käytännössä maahan on otettu n. 50.000 pakolaista vuodessa.

1980-luvulla suurin osa pakolaisista tuli Itä-Aasiasta, etenkin Vietnamista ja Laosista. 1990-luvulla suurimman ryhmän muodostivat Euroopan entisistä sosialistisista maista tulleet pakolaiset, etenkin Venäjän juutalaiset. Tällä hetkellä eniten pakolaisia tulee Afrikasta. Tärkeimmät turvapaikan hakemisen syyt ovat poliittinen vaino, uskonnollinen vaino sekä rotuun ja kansallisuuteen perustuva vaino.

Kotouttamista ei käytännössä harrasteta lainkaan eli ennen maahantuloa annetaan kahden päivän kulttuuriperehdytys, jonka jälkeen valtion tukea saavat vapaaehtoisjärjestöt auttavat heitä jonkin aikaa sopeutumaan. Lähtökohtana on, että turvapaikan saaneet maahantulijat hakeutuvat omaan etniseen yhteisöönsä ja hakevat töitä.

Turvapaikan hakeminen riippuu siitä, onko päässyt livahtamaan maahan tekemään turvapaikkahakemuksen vai onko jäänyt kiinni jo rajalla. 

Maahan livahtaneet hakijat tekevät turvapaikkahakemuksen, joita käsitellään kahdeksassa eri kaupungeissa. Haastattelijoita on kaikkiaan 360, joista suurin osa on taustaltaan asianajajia. Haastattelin peruskoulutus kestää 5-6 viikkoa, jota jatketaan käytännön kokemuksen jälkeen toisella 5-6 viikon koulutuksella. Haastattelijat tekevät yhdeksän haastattelua viikossa. Turvapaikanhakija voi ottaa haastatteluun tulkin, mutta tällä hetkellä suunnitellaan ohjelmaa, jonka myötä tulkki tulisi valtion puolesta.

Hakuprosessi etenee seuraavasti: Hakija kutsutaan 21 päivän kuluessa antamaan sormenjäljet. 20 päivän kuluessa hakija haastatellaan. Laittomasti maahan tulleen hakijan haastattelijan on tehtävä päätöksensä neljän päivän ja laillisesti tulleen hakijan haastattelijan kymmenen päivän kuluessa. Jos päätös on kielteinen, siitä tehdään hakijan puolesta automaattisesti valitus tuomarille, joka käsittelee asian alusta asti uudelleen. 

Yhdysvaltain aiempaa asennetta maahanmuuttoon kuvastaa hyvin se, että kokonaan haastattelemattomia turvapaikan hakijoita on aiemmilta vuosilta satojatuhansia! Sumaa on alettu purkaa kiivaasti, ja esimerkiksi viime vuonna tehtiin 204.614 haastattelua, vaikka uusia turvapaikanhakijoita oli vain 32.899. Vuoteen 1995 asti hakijoita oli paljon enemmän, yli 140.000, sillä turvapaikanhakija sai automaattisesti työluvan. Nyt työluvan saa vasta jos hakemuksen käsittely on kestänyt yli kuusi kuukautta.

32.899 on suomalaisittain hyvin alhaiselta kuulostava luku, mutta siinä eivät ole mukana ne hakijat, jotka jäävät rajalla kiinni. 

Jos turvapaikanhakija jää kiinni rajalla, hänellä kysytään ainoastaan, kokeeko he pelkoa kotimaahan palauttamisen suhteen, jos kyllä, niin henkilö haastatellaan lyhyesti, minkä jälkeen hänet ohjataan normaaliin oleskelulupaprosessiin.

Turvallisuuskomitea 

Committee on Homeland Security on Yhdysvaltain kongressin komiteoista uusin, perustettu vuonna 2003. Sen näkyvimpänä tehtävänä on terrorismin vastainen toiminta, tulevien iskujen estäminen, mutta tehtäväkenttä kattaa myös muut turvallisuusuhat. Tapaamisessa keskusteltiinkin, varautuuko komitea oikeisiin uhkiin.

Komitean käsityksen mukaan terroristijärjestöt ovat edelleen hyvin kiinnostuneita nimenomaan ilmailusta ja lentokoneet ovat suurimmassa terrori-iskujen uhassa. Toisena akuuttina aiheena ovat räjähdysaineet, sillä käytettävissä ei ole riittävän tarkkaa teknologiaa räjähdysaineiden havaitsemiseksi. Alan tutkimukseen ollaankin satsaamassa huomattavia summia rahaa. 

BTW, 9/11 terrori-iskua seurannut neljän päivän lentokielto aiheutti kaikkiaan viiden miljardin dollarin tappiot.

Toisin kuin Yhdysvaltain politiikassa yleensä, sisäisen turvallisuuden teemoista demokraatit ja republikaanit ovat varsin yksimielisiä. Puolueiden kesken on sovittu priorisoinneista ja asialistoista, ja esimerkiksi siirtolaisuuspolitiikan osalta puolueiden sisäiset erimielisyydet ovat paljon puolueiden välisiä ristiriitoja syvemmät. Rahan käytöstä kinaa saadaan sentään aikaan. 

Keskustelussa kiinnitti huomiota se, että vaikka Yhdysvaltain turvallisuuspolitiikka vaikuttaa Euroopasta katsoen … kireältä, Yhdysvalloissa keskustellaan kansalaisvapauksien ja turvallisuuden suhteesta aivan eri tavalla kuin meillä. Jopa tiukkaa linjaa ajavat republikaanit olivat huolissaan siitä, miten kansalaisvapaudet pystytään suojaamaan tällaisessa tilanteessa.

Komitea jakautuu kuuteen alakomiteaan: 

  1. Ydin- ja biohyökkäysten ehkäisy. Myös lintuinfluenssa kuuluu tämän alakomitean toimialaan.
  2. Tiedustelu, tiedon jako ja terroririskin arviointi. 
  3. Taloudellinen turvallisuus, infrastruktuurin suojelu ja kyberturvallisuus. Kysyin tämän alikomitean aihepiiristä, onko Itärannikon sähkökatkosta ja US-VISIT-järjestelmän romahduksesta otettu opiksi ja parannettu esimerkiksi kriittisen infran ohjausjärjestelmien tietoturvaa. Kertoivat työn olevan tältä osin vielä alkutekijöissä. Valittelivat, että yhteiskunnan kannalta kriittisetkin tietojärjestelmät ovat pääsääntöisesti yksityisten yritysten omistuksessa eikä valtio pysty tekemään niille mitä haluaa.
  4. Hallinto, integrointi ja valvonta. Yhteistoiminnan koordinointi, urakoihin ja tilauksiin liittyvien petosten ehkäisy. Koordinoinnin tarve tuli ilmi 9/11 kun esimerkiksi poliisit ja palomiehet eivät pystyneet kommunikoimaan, koska heillä oli epäyhteensopivat radiolaitteet. Tällä hetkellä ajankohtaisia aiheita ovat henkilöstön rekrytointiprosessi ja Meksikon rajan valvontakameroiden hankinta. 
  5. Valmistautuminen, tiede ja teknologia. Tällä hetkellä akuuttina räjähdysaineiden havaitsemisteknologioiden kehittäminen.
  6. Tutkinta. Perusteellisempien selvitysten tekeminen. Akuuttina Meksikon armeijan tekemät rajanylitykset ja Katrina-hirmumyrskyn tuhojen korjaamiseen tarkoitettujen avustusrahojen käyttöä. 

AIDSin torjuntaa kädet sidottuna

Seuraavaksi siirryimme paikallistasolle ja tutustuimme Washington DC:n terveystoimeen (health department). Alueen suurena ongelma on HIV/AIDS, johon saa meille puhuneen terveystoimen hoitajan mukaan hoitoa kaikkiaan 5000 DC:n asukasta. Jos luku pitää paikkansa, peräti yksi prosentti DC:n asukkaista sairastaa HIV/AIDSia! Meille jaetuissa parin vuoden takaisissa tilastoissa oli kuitenkin jonkun verran vaan ei kovin paljon pienempiä lukuja.

Epidemiaan reagoimista on haitannut se, että AIDSia pidettiin aluksi homomiesten ja suonensisäisten huumeiden käyttäjien sairautena. Todellisuudessa AIDS on kuitenkin kansainvälisesti tarkasteltuna ollut alusta asti ensisijaisesti heterojen tauti. 

AIDS-työtä vaikeuttaa Yhdysvalloissa se, että kirkolla ja konservatiiveilla on vahva vaikutusvalta poliittiseen päätöksentekoon. Siksi sairauden torjunnassa ei ole voitu käyttää tehokkaita keinoja. Meille puhunut terveystoimen johtaja selitti, että kyseessä on tieteellisen ja moralistisen maailmankuvan ristiriidasta, jonka seurauksena julkinen terveydenhoito joutuu esimerkiksi Washingtonissa taistelemaan uskonnollista oikeistoa vastaan ja on tappiolla. Seurauksena turhia HIV-tartuntoja, sukupuolitauteja ja teiniraskauksia.

Kongressi ei esimerkiksi salli liittovaltion varojen käyttöä neulanvaihto-ohjelmiin. Ja koska Washington DC ei ole osavaltio vaan erillisalue, kongressi on keskeyttänyt Washingtonin omilla verovaroillaan käynnistämän neulojenvaihdon. Tämä siitä huolimatta, että esimerkiksi New Yorkissa HIV-positiivisten osuus suonensisäisten huumeiden käyttäjistä laski neulojen vaihdon myötä 50 prosentista kolmeen prosenttiin. Washington DC:n piikittäjistä HIV-positiivisia on 40 prosenttia. 

Sukupuolivalistuksen ja kondomien käytön suhteen tilanne on samansuuntainen. Vaikka kondomien käyttö vähentää tutkimusten mukaan tehokkaasti HIV-tartuntoja, ja kattavaa sukupuolivalistusta saaneet nuoret aloittavat sukupuolielämän vanhempana kuin valistusta vaille jääneet, presidentti Bush sallii Yhdysvalloissa vain pidättäytymistä korostavan valistuksen sloganilla "Just say no".

AIDS jakaa amerikkalaista yhteiskuntaa. Tai kuten terveystoimen johtaja totesi: miten on mahdollista, että USA on maailman rikkain maa, ja DC sen rikkain kaupunki, jossa on Yhdysvaltain koulutetuin väestö, mutta väestöstä 37 prosenttia on lukutaidotonta. HIV-epidemista onkin tullut nimenomaan köyhien tauti. Washingtonin paikallishallinto tarjoaakin viimeisimpiä ja kalleimpia HIV-lääkkeitä ilmaiseksi kaikkein köyhimmille potilaille. 

Kansalaisjärjestöt ovat HIV-epidemian hoidossa avainasemassa. Kaupunki tukee kaikkiaan yli 80 järjestöä, jotka auttavat HIV-potilaita. Toiminta on osoittautunut tehokkaaksi ja tuloksellisesti.

Läksiäislahjaksi ja muistoksi saimme puuterirasialta näyttävän kondomirasian, jossa henkivakuutus kulkee sievästi mukana eikä aiheuta noloja tilanteita esimerkiksi pudotessaan taskusta vanhempien edessä lattialle. 

Project Orion

Vaikka Washington DC:n pienellä alueella on kaikkiaan 28 julkista poliklinikkaa, joista saa ilmaista apua terveys- ja huumeongelmiin, kaikki eivät käytä niitä. Siksi kaupungissa kiertää terveysbussi Orion, joka palvelee erityisesti huumeiden käyttäjiä. Tavoitteena on löytää ja tunnistaa narkomaanit, AIDS-positiiviset sekä heidän perheenjäsenensä ja saada houkuteltua heidät hoidon piiriin. Ihmisiä kirjaimellisesti houkutellaan kadulta kyytiin. 

Kaikki hoidetaan, myös pilvessä olijat kunhan pystyvät kertomaan, keitä ovat. Bussista saa vain peruslääkitystä ja lähetteen varsinaiselle klinikalle. Bussin kautta pääsee halutessaan myös välittömästi vieroitushoitoon.

Orion-esitteessä kiinnitti huomiota se, että HIV:n, sukupuolitautien ja huumevierotuksen lisäksi tehtävänä on myös tuberkuloosin torjunta. Se että meillä on uusia sairauksia ei tarkoita sitä, että vanhat olisivat kadonneet. Usein HIV ja tubi ovat samalla henkilöllä. 

Orionin oli todella mielenkiintoinen palvelu. Sellaisenaan sille ei ole Suomessa käyttöä, mutta esimerkiksi hiljenevien pikkukylien asukkaita terveysbussi voisi palvella siinä missä kirjastoautokin. Laboratoriokokeet, verenpainemittaukset, lääkkeiden uusimiset, kroonisten vaivojen seuranta ja hoito … Tätä sietää mietistkellä.

Ilman vakuutusta 

Yhdysvalloissa terveydenhoito kustannetaan vakuutuksilla. Usein vakuutuksen hankkii työnantaja, mutta köyhillä ja työttömillä ei vakuutuksia ole. He saavat ainoastaan ensiapua, ja ensiapuasemat ovatkin usein täysin tukossa koska vakuutuksettomat ihmiset hakevat niistä apua myös kroonisiin vaivoihin kuten diabetekseen.

Päivystyksen väärinkäytön vähentämiseksi Washingtonissa on luotu uusi terveydenhoito-ohjelma DC Healthcare Alliance nimenomaan niille ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta mihinkään terveysvakuutukseen. Järjestelmään pääsyn vaatimukset ovat yksinkertaiset: on asuttava DC:n alueella (naapurikunnista yritetään kovasti päästä mukaan), ei saa olla mitään muuta vakuutusta, tuloraja ei saa ylittyä. 

Järjestelmän ytimenä on ns. medical home eli omalääkäriyksikkö, joka koordinoi hoitoa, tietää mitä hoitoa potilas saa ja mistä. Sen sijaan että hoitoa haettaisiin päivystyksistä, potilaalle annetaan tietoa kahdesta eri hoitopalvelun tarjoajasta, joista hänen tulee 90 päivän kuluessa valita oman hoitonsa toimittaja. Muuten hoidon kustannuksia ei korvata.

Tällä hetkellä Washingtonin 576.000 asukkaasta 31.000 on Healthcare Alliancen piirissä.

Hätäterveydenhoitoa 

Washington DC:n hätäterveyspalvelu (Emergency Health and Medical Services Administration EHMSA) on erityislaatuinen yksikkö, eikä vastaavaa ole monessakaan osavaltiossa. Se on perustettu 1970 ja vastaa terveydellisistä hätätilanteista sekä ambulanssipalveluiden ja tapaturma-asemien valvonnasta. EHMSA on vastannut mm. 11/9 iskun hoidosta, pernaruttokirjeisiin reagoinnista, lintuinfluenssaan valmistautumisesta sekä lasten joukkorokotuksesta joulukuussa 2001, kun 40.000 lapselta puuttui koulunkäyntiin vaadittu rokotussuoja.

EHMSA on hyvä esimerkki siitä, miten USAssa on viime vuosina alettu koota aiemmin erillisiä yksiköitä ja laitoksia verkostoituneiksi kokonaisuuksiksi. 

Yksikössä työskentelee 39 henkilöä, ja sen alaisuudessa on kaikkiaan 1.100 työntekijää.

EHMSA vastaa kaikentyyppisistä ihmisten terveyttä uhkaavista hätätilanteista, niihin valmistautumisesta, varautumisesta ja vastaamisesta. Aiemmin turvallisuuden parantamiseen tarkoitettuja rahoja käytettiin vain poliisien ja palomiesten palkkaamiseen ja kemikaalisuojien rakentamiseen. Sen sijaan esimerkiksi tarttuvilta taudeilta suojautumiseen ei varauduttu juuri lainkaan. 

Terveydenhoito on otettu yhdeksi turvallisuuden ydinalueeksi, mikä on vaatinut alan ihmisiltä aivan uutta ajattelua. Terveydenhuollossa on ollut perinteisesti pitkät kaaret eli asioiden suunnittelu ja toteutus on voinut viedä vuosia. Nyt on pystyttävä reagoimaan hyvinkin nopeasti ja osallistumaan päällä olevan tilanteen vaatimaan suunniteluun ja hoitamiseen.

Amerikkalaiseen tapaan vapaaehtoistoiminnalla on suuri merkitys EHMSA:n toiminnassa. EHMSA:n harjoittamissa hätäyksiköissä on kaikkiaan 300 vapaaehtoista terveydenhoitoalan ammattilaista ja 200 teknistä tukihenkilöä. 

EHMSA vastaa myös valmisuvarastojen hoidosta. Kaikkiaan varastoja on 12, joissa on noin 25 rekkalastia hätäapua, jonka käsittelyyn on koulutettu kaikkiaan 200 henkeä.

DC:n yhtenä erityisenä ongelmana on ihmismäärän viisinkertaistuminen turistipäivinä. DC:ssä asuu 576.000 ihmistä, mutta työpäivänä sen alueella on 1.500.000 ihmistä ja hyvänä turistipäivänä 2.500.000 ihmistä. Katastrofitilanteessa on pystyttävä tarjoamaan apua ei vain omille asukkaille,vaan myös kaupungissa oleville työntekijöille ja turisteille. 

Toisena ongelmana on asukkaiden monikielisyys ja lukutaidottomuus. Suuri osa väestä ei osaa lukea, eivätkä lukutaitoisetkaan välttämättä osaa englantia. Kaikki hätätilanneohjeet onkin julkaistava kaikkiaan seitsemällä kielellä.

Poliittista turismia

Kävimme myös tutustumassa Valkoiseen taloon ja Senaattiin. Valkoisen talon edustalla oli pitkä jono republikaaninpunaiseen pukeutuneita teksasilaisia, jotka katselivat ihmeissään miten jostain Euroopan äärestä tullut ryhmä ohjattiin heidän ohitseen. 

Valkoisessa talossa ihmetytti sen pienuus. Mielikuva on paljon todellisuutta suurempi! Poistuttuamme Bush tai Cheney lähti liikenteeseen, ja koko kaupungin liikenne pysähtyi yli kymmenen ajoneuvon saattueen tieltä. Niitä panssaroituja limusiineja on tosiaan kaksi, ja niiden perässä ajaa mm. ambulanssi ja kk-tornilla varustettu saattoauto. Varmuuden vuoksi.

Senaatissa ihmetytti toiminnan verkkaisuus. Ensin odoteltiin puhujaa muutama minuutti, puheenvuoron jälkeen ei tapahtunut kymmeneen minuuttiin mitään ennen kuin seuraava puhuja saapui paikalle. Meillä puhemies olisi todennut viidessä sekunnissa, että puhuja ei ole paikalla, kops, ja päättänyt keskustelun. Sen sijaan Senaatin varapuhemies (puhetta normaalisti johtava Cheney ei ollut paikalla) kaivoi esiin pinon omia valokuviaan ja raapusteli niihin nimikirjoituksiaan.

Lisäys 3. 5. Ai niin, unohdin kertoa kongressin maanalaisesta. Kongressin eri rakennuksia yhdistää toisiinsa oma "metro", pieniä 12 hengen vaunuja käyttävä maanalainen raidejärjestelmä. Hupaisa kokemus.

 

 

» Kommentoi   » Lue kommentteja (yht. 4 kpl)

huhtikuu 2006

» 29.04.2006 Atlantin ilmatilassa
» 19.04.2006 Änkyrät vastakkain
» 18.04.2006 Tasokasta ohjelmaa
» 10.04.2006 Veri lentää
» 05.04.2006 Itsellisiä äitejä
» 03.04.2006 Commodore-nostalgiaa

Kommentit

    » Lisää kommentti
Tämähän oli varsinainen erikoisraportti. Merkintä sisältää paljon hyödyllistä informaatiota, jota voi täältä sitä tarvittaessa.
Ilja Suvanto (29.4.2006 14.12)
Mielenkiintoista tekstiä jälleen, kiitos siitä!

Puheet kansojen sulatusuunista saa kyllä paljon ikäviäkin merkityksiä Yhdysvalloissa.Lukutaidottomuus, köyhyys ja gettoutuminen,huumeet...Kaikki ne tuntuu liittyvän kovin oleellisesti puolitiehen jääneeseen maahanmuuttopolitiikkaan. Maahanmuuttajat eivät enää sulaudukaan joukkoon, vaan elävät omissa yhteisöissään ja päätyvät helposti (?) jo ennen High schoolin päättötodistusta halpatyöläisiksi tai rikollisuuteen.

Suomessakin on varmasti jossain määrin ollut samanlaisia ongelmia.Täällä kuitenkin järjestetään pakolaisille kielikursseja ja muutenkin yritetään kovasti sopeuttaa heitä yhteiskuntaan.

Tuo konservatiivien neula -ja seksivalistuspolitiikka on myös varsin naurettavaa. Odotan mielenkiinnolla Yhdysvaltojen astumista tähän päivään. Esi-isien asenteet alkavat olla pikkuhiljaa jo vähän liian painavia, eivätkä peilaa kansan todellisia asenteita ja tarpeita.

Nojoo, tässä nyt ensimmäisiä mieleen tulleita ajatuksia vähän ehkä huonosti jäsenneltynä. Jään innolla odottamaan seuraavia postauksiasi!
H. Polonen (29.4.2006 14.45)
Mikä on kk-torni? Ja mielenkiinnosta, mitkä ne seitsemän kieltä ovat, joilla mm. hätätilanneohjeet on esitettävä?
anna (30.4.2006 10.41)
kk = konekivääri, uskoakseni.

Kuulostaa kyllä aika.. poliisivaltiolta tai vastaavalta. jopa.. Ei mahda mitään, tuollainen mielikuva ihan ensimmäiseksi nousee mieleen. Kaikesta USA:n "kireydestä" huolimatta tästä nimenomaisesta tilanteesta nouseva mielikuva on.. vähintäänkin pelottava.
Perttu Mäkelä (30.4.2006 21.33)