Kun tekijänoikeuslakia taannoin käsiteltiin eduskunnassa, minua syytettiin masinoinnista, kun kansanedustajat saivat joitakin satoja vastustamaani tekijänoikeuslakiesitystä kritisoinutta sähköpostiviestiä. kansanedustajien minikokoiset sähköpostilaatikot ruuhkautuivat, ja joidenkin kollegojen oli mahdotonta käsittää, että moinen mielenilmaus voisi syntyä netissä itsestään.
Kun pääministeri Matti Vanhanen sai runsaat 50.000 sähköpostiviestiä, joissa vaadittiin rypälepommien kieltämistä, valtioneuvoston turvallisuusyksikkö piti tapahtunutta ”sähköpostihyökkäyksenä”. Valtioneuvoston viestintäyksikön tiedotteen mukaan asiaa hoitivat ”toimivaltaiset viranomaiset, jotka saivat pääministerin sähköpostin suojelluksi”.
Sittemmin kävi kuitenkin ilmi, että kyse oli varsin tavanomaisesta kansainvälisestä sähköpostikampanjasta, jossa yksittäisiä ihmisiä kehotettiin ottamaan yhteyttä valtionpäämiehiin, jotka olivat lähdössä Dubliniin neuvottelemaan rypälepommit kieltävästä sopimuksesta.
Mutta vasta Ruotsissa on viime päivinä nähty, millaiset mittasuhteet kansalaisvaikuttaminen voi nettiyhteiskunnassa saada. Ruotsin valtiopäiväedustajat ovat saaneet lyhyessä ajassa puoli miljoonaa sähköpostiviestiä, joissa on kritisoitu lakia, joka antaa Ruotsin sotilastiedustelulle valtuudet seurata ja salalukea ja -kuunnella Ruotsin rajat ylittävää tietoliikennettä. Ajatuksena on ollut se, että jos valtiovalta kerran haluaa lukea kansalaisten sähköposteja, annetaan heille lukemista suoraan, ettei viestejä tarvitse lukea salaa.
Panee miettiämään, miitä kollegat tai valtioneuvoston turvallisuusyksikkö olisi 500.000 viestistä tuuminut? Varmaan sitä olisi kutsuttu sodanjulistukseksi tai maailmanlopuksi.
PPS: Eduskunnan uuden E90:n ja läppärin välillä on jotain häikkää eli yhteydet nettiin, uutisten seuraaminen ja niiden kommentointi pätkii toistaiseksi.
Onko todella niin, että jos Suomessa
tarpeeksi iso määrä ihmisiä ajattelee
jostain asiasta samoin keskenään ja
toteuttaa demokratian peruspilaria (ota
yhteys poliitikkoihin ja ilmaise
mielipiteesi), se koitetaan
mustamaalata?
Välillä pistää miettimään, että ottaako
Suomen poliitikoista kuinka suuri osa
demokratian vakavasti? Kuinkakohan moni
edes ymmärtää, mistä on puhe?
Lentävä Heppa (30.6.2008 14.10)
Kohta on rikos olla eri mieltä kuin
hallitus. Mutta itsepä on kansa
äänestänyt.
E.K.Virtanen (30.6.2008 20.08)
"Mutta itsepä on kansa äänestänyt."
Tämähän se jaksaa kummastuttaa.
Toisaalta voidaan miettiä oliko näille
valituille mitään oikeita vaihtoehtoja.
No, eipä mitään. Kun sähköinen äänestys
tulee, ei tätäkään tarvitse enää
miettiä.
Hah (30.6.2008 21.38)
Vaikuttaa siltä, että Poliisikoulussa on
samat sisäänpääsymenetelmät kuin
Hankenissa ja Åbo akademissa eli kaikki
hurrit sisälle. Kunhan puhuu ruotsia
niin on pätevä ja sopiva.
Suomenkielisestä hakijajoukosta (550)
noin 80 pääsee opiskelemaan ja
ruotsinkielisestä joukosta (60) noin 40.
Jos nämä ruotsinkieliset (joista 95 %
puhuu suomea) hakisivat samassa joukossa
kuin suomenkieliset, heistä ehkä 10
pääsisi sisälle. Että näin.
Näin se toteutuu, tasa-arvo. Ilmeisesti
kaikki ruotsia sujuvasti puhuvat ovat jo
KRP:ssä, kun hakijoita ei enää riitä.
Todelliselle ammattiosaajalle, joka ei
puhu ruotsia, RKP:n ovet eivät enää
avaudu. Näin on!
Hurrien hegemonia kumottava! (30.6.2008 23.26)
Voitko lopettaa trollaamisen, varsinkin
mun nickillä? Ei siihen mitään
tunnesiteitä ole, jos siitä kovasti
innostuit, mutta tuo ei ole nettiketin
mukaista...
ajsmythe (1.7.2008 11.41)
Kiitos ajsmythe erinomaisesta
viestistäsi (30.6.2008 23.09)!
Internet-aikana suomalaiset nuoret
saavat yhä enemmän puolueetonta tietoa
asioista ja suhtautuvat kriittisesti
ruotsinmielisten tahojen väärentämään
historiaan ym. seikkoihin, joita
koulussa opetetaan. Eipä ihmekään, että
suomalaiset nuoret pitävät
tutkimustenkin (Folkting 1997, Brunell
ja Suutarinen 2000, Virrankoski 2004)
mukaan suomenruotsalaisia
epäisänmaallisina. Kaikkein
käsittämättömin on asia on tietysti tämä
pakkoruotsi - se pois ja heti.
Kiitoksia (1.7.2008 12.43)
Tällaisia henkilöitä on RKP:n
palkkalistoilla sabotoimassa
kielipoliittista keskustelua:
Erinomainen sivusto pakkoruotsista ja
kielipolitiikasta:
http://www.saunalahti.fi/~eiry/
Eiry (1.7.2008 13.56)
Hyvä. Tämän jälkeen välttelen
ruotsalaisia hyödykkeitä kuin ruttoa.
Totalitarismia (1.7.2008 13.59)
Pysytään silti aiheen liepeillä,
jookos.
Olen muuten huomenna aamulla klo 8:15
YLEn ... Olisiko Ykkösen tai Aikaisen
... radiokeskustelussa Ruotsin
urkintalaista.
Jyrki J.J. kasvi (1.7.2008 15.15)
Pysytään silti aiheen liepeillä,
jookos.
Olen muuten huomenna aamulla klo 8:15
YLEn ... Olisiko Ykkösen tai Aikaisen
... radiokeskustelussa Ruotsin
urkintalaista.
Jyrki J.J. kasvi (1.7.2008 15.16)
Aikaisemmin boikottilistallani ovat
olleet mm. suomenruotsalaisten yritykset
(syitä tähän lyötyy yo. kommenteista) ja
nyt siihen lisätään ruotsalaiset
tuotteet. En ole Ruotsin kansalainen
enkä voi täten vaikuttaa maan
lainsäädäntöön, mutta kun minkä tahansa
valtion lainsäädäntö ylittää
orwellmaisuuden pisteen, niin jotain
kannattaa silti yrittää tehdä.
Anteeksi vain, Jyrki, mutta tämä on
vielä pakko mainita, jotta edes osa
suomenruotsalaisten eliitin likaisuutta
tulisi ilmi.
"
Totuuden puhuja ei saa yösijaa
Kirjoittanut: Ari.Anttila 1.7.2008 klo
22.35
Tiedän tapauksen hyvinkin tarkkaan.
Juttu on esimerkki siitä, miten
Järnefeltin kimppuun on käyty.
Etelä-Suomen lääninhallitus tutkii tällä
hetkellä esitutkintaa johtaneen
espoolaispoliisin toimia, koska mitään
tekoa ei ollut, mitään näyttöä ei ollut,
mutta asia jyrättiin läpi syytteeksi.
Samaten tuo sama poliisi houkutteli
erästä suhteellsien tunenttua
nettipalstan pitäjää loukkaamaan
Järnefeltin kunniaa, julkaisemaan
henkilötietoja, kuvan jne., jotta
Järnefelt-instituutin toiminta
vaarantuisi. Joka sana on totta, en voi
kertoa, mistä tiedän, mutta tiedän.
Poliisin toilailut tulevat luultavasti
julkisuuteen jo lähiaikoina.
En tiedä, mistä vihollinen on
Järnefeltin kimppuun hyökännyt, onko
kyse kieliasioista vai jostain muusta.
Myös pedagogisella puolella Järnefelt on
saanut vihamiehiä.
Juttu itsessään on kuitenkin puuta
heinää, ja kumoutunee, kun poliisin
kiero rooli selviää. Tämä juttu siis
esimerkkinä siitä, mitä tässä maassa
tehdään totuuden puhujille, ja niille,
jotka väsymättä puolustavat huonosti
kohdeltujen ihmisten, tässä tapauksessa
suomenkielisten suomalaisten,
oikeuksia.
Tämä on tietysti vain valistunut arvaus,
mutta etsikääpä netistä lehtikirjoitus
"Paavo Lipponen, älä kirjoita minulle".
Järnefelt sai kampitettua varsin
tehokkaasti Svenska.nu-kampanjan
maakuntalehtien kautta, ja siihen
sentään satsattiin miljoonia. On hyvin
mahdollista, että joku suuttui
siitäkin.
Löysinkin tekstin, se on tässä:
Paavo Lipponen, älä kirjoita minulle!
Pienten lasten vanhemmat ovat kautta
maan saaneet viime päivinä säälittävän
kirjeen, jossa eduskunnan ex-puhemies
Lipponen muistelee lapsuuttaan. Kutsun
kirjettä säälittäväksi sen vuoksi, että
Lipponen paljastaa kirjeen alkuriveillä
monelle suomenkieliselle suomalaiselle
tyypillisen asennevamman, joka on koko
kampanjan jujunakin - hän on iloinen ja
kiitollinen, kun pääsi kesänviettoon
suomenruotsalaiseen perheeeen. Siellä
hän sitten huomasi ruotsin kielen
tarpeellisuuden. Eli siis itseään
jotenkin alempana ihmisenä pitänyt
kuopiolaislapsi sai itsetunnolleen
kumman lisän, kun "svenskatalande bättre
folk" hyväksyi hänet. Inhimillistä,
mutta niin säälittävää.
Kirjeen mukana tuleva esite kuitenkin
vasta paljastaa kampanjan
idioottimaisuuden - argumentit, joilla
perustellaan valitsemaan lapselle ruotsi
A-kieleksi ovat kuin vähäjärkisille
kirjoitetut. "Ruotsinkielisiä
telkkariohjelmia on kiva katsoa."
"Ruotsinkielisiltä radiokanavilta tulee
hyvää musaa ja ymmärrän vitsitkin."
"Ruotsinkieliset dekkarit on tosi
jänniä." "Ruotsin serkkuni ei puhu
suomea - me puhutaan siis ruotsia." Ja
niin edelleen.
Ihan oikeasti onko olemassa
suomenkielistä suomalaista, johon
uppoaisi tällainen hölynpöly? Jos
suomenkielisten kanavien
musiikkitarjonta ei miellytä, ihan hyvin
voi kuunnella ruotsinkielisiä, mutta
kappaleet ovat 90%:sti englanniksi
molemmilla kanavilla. Miksi ihmeessä
Ruotsin serkkua pitää mielistellä
puhumalla ruotsia? Suomi on hänelle
tismalleen yhtä vieras kieli kuin ruotsi
suomalaiselle - puhutaan siis serkun
kanssa vaikka englantia, saksaa, kiinaa,
venäjää tms. Se olisi
tasa-arvoisempaakin, sillä äidinkielen
puhujalla on aina etu puolellaan. Ja
eiköhän TV-ohjelmiin löydy tekstitys, ja
eiköhän ne dekkarit joku käännä, jos ne
ovat niin hyviä.
Suomenkielistä suomalaista on
kieliasioissa viety kuin pässiä narussa,
mutta hartaasti toivon, että se nyt
viimein loppuu. En voi ymmärtää
suomenkielistä suomalaista, joka on niin
järjetön, että haluaa lisätä toisen
minikielen osaamista tilanteessa,
jolloin maailma todella globalisoituu,
ja tarvitsisimme kipeästi englannin
osaajien lisäksi kiinan, venäjän,
espanjan, saksan, ranskan jne. osaajia.
Kuka haluaa umpioida lapsensa ruotsin
taitajaksi tilanteessa, jossa ruotsin
kielellä ei tee yhtään mitään? Jos
naapurikieli kerran on niin kauhean
tärkeä, mikseivät ruotsalaiset sankoin
joukoin opiskele suomea, ja miksei
siellä ole "pakkosuomea"? Ruotsalaiset
opiskelevat englantia, joka on nykyajan
"munkkilatina", ja pystyvät helposti
lisäämään osaamiseensa vielä jonkun
maailmankielen, koska heidän ei ole
pakko lukea esim. suomea. Tämä on
valtava kilpailuetu heille.
Tällaiset kampanjat, jos joku niihin
uskoo, tekevät vahinkoa Suomen edulle,
koska ne kaventavat kansamme osaamaa
kielivalikoimaa. Käytännössä
tarpeettomien kielien pakko-opettelun
aika olkoon ohi. Mutta samalla tällaiset
kampanjat myös vahingoittavat
suomenruotsalaisuutta ja myös
suhteitamme Ruotsiin, koska kampanjan
hölmöys ja ylimielisyys ei voi jäädä
keneltäkään suomenkieliseltä
huomaamatta.
Richard Järnefelt
"
Sdfg (1.7.2008 23.49)
EHDOTUS SÄÄSTÖKOHTEEKSI laman
lähestyessä.
Selvä säästökohde ovat
"ruotsinkielisten" turhat palvelut.
Syntyperäiset suomalaiset, vaikkakin
ruotsinkielisiksi rekisteröityneinä,
osaavat kyllä 90-prosenttisesti
sujuvasti ja erittäin hyvin suomea.
Miksi siis näitä henkilöitä varten
pitäisi pitää yllä "varjopalveluja"
ruotsinkielellä toteutettuina, kun
kyseiset henkilöt voivat ottaa palvelut
aivan hyvin ja luontevasti vastaan
suomen kieltä käyttäen?
Vastaus: ei ole mitään mieltä pitää yllä
näitä ruotsinkielisiä "varjopalveluja".
Ruotsinkieliset palvelut ovat selvä
säästökohde, joista on todella syytä
leikata rönsyt pois.
Ruotsinkieliset palvelut voitaisiin itse
asiassa manner-Suomessa järjestää
pääsääntöisesti tulkkipalveluina. Säästö
olisi todella huomattava.
Järki käteen!
kansalainen Karttunen (2.7.2008 08.13)
Uusi Godwinin laki ... kaikki Suomessa
käytävä nettikeskustelu degeneroituu
väittelyksi pakkoruotsista.
Shrike (2.7.2008 11.47)
Niinpä. Vielä naurettavempaa tuosta
noiden (tuon?) jauhamisesta tekee se,
että nyt kyseessä ovat ruotsalaiset,
eivät suomenruotsalaiset...
En myöskään ymmärrä, mitä nämä kaverit
kuvittelevat saavansa aikaan tuolla
jatkuvalla trollaamisella ja nettiketin
rikkomisella? Vaikuttavat vain
vähämielisiltä.
ajsmythe (2.7.2008 13.22)
ajsmythe: Niin oliko sinulla jotain
perusteita pakkoruotsille? Käydäänkö
asia tässä ja nyt läpi, vai aiotko
jatkaa tuota lapsellista ruikutusta
vielä pitkäänkin?
Pois pakkoruotsi! (2.7.2008 19.17)
Keskustelu pakkoruotsista ei kuulu tämän
kirjoituksen alle. Tässä on kyse
isoveli-tyyppisen urkkimislain
vastustamisesta. Ihmiset vastustavat
tuota lakia. Ihmiset kertovat
mielipiteensä kansanedustajille ja
ministereille. Ihmiset sattuvat olemaan
ruotsalaisia.
Menkää pois tästä keskustelusta, jos
ette halua kommentoida urkkimislakia ja
sitä vastaan "masinoitua" kampanjaa.
Tällaista Suomeenkin lisää.
lpktk (3.7.2008 07.51)
Luulisi, että edes valtioneuvoston
turvallisuusyksiköstä löytyisi henkilö,
joka ymmärtäisi interwebin perusteet ja
osaisi erottaa hyökkäyksen
sähköpostikampanjasta. Vai onko niin,
että ehtona kyseiseen yksikköön pääsyllä
on ministeristasoinen ymmärrys
tekniikasta ;)?
ajsmythe (3.7.2008 09.16)
Jännä juttu miten Yhdysvallat ja muut
länsimaat syyllistyvät nyt itse samaan,
mistä Neuvostoliittoa joskus aikaisemmin
arvostelivat. Tosin jokainen vähänkin
asioista selvää ottanut tietää, että
Yhdysvaltojen patologisesti valehtelevat
hallitukset ajavat todellisuudessa
kaikkea muuta kuin vapaata
markkinataloutta. Lukekaapa esim.
William Blummin tuotantoa
(Roistovaltiosta ja Kuoleman
imperiumista voi aloittaa) ja Noam
Chomskyn ajatuksia. Orwell oli oikeassa
Eläinten vallankumouksen sanoman suhteen
mutta tuskinpa itsekään tiesi, että se
pätisi täysin myös globaalimmassa
perspektiivissä.
Sinänsä pakkoruotsikeskustelu kuuluu
tähänkin sillä ruotsinmieliset tahot
ovat yrittäneet sensuroida
kielipoliittista keskustelua jo vuosia;
valtionhallinnon Otakantaa.fi
-kansalaisfoorum suljettiin vuonna 2005
kahdeksi vuodeksi, koska ruotsinmieliset
tahot eivät saaneet kielipoliittista
keskustelua kuriin. Tästä voimmekin siis
päätellä, että valtionhallinnolle on
tärkeämpää sementoida ruotsinmielisten
apartheidmaisia privilegioita kuin
kuunnella kansalaisiaan.