Tekijänoikeuslain I jatkettu käsittely päättyi juuri
Tekijänoikeuslain jatkettu I käsittely on sitten ohi. Keskustelu oli kiivasta mutta sivistynyttä. Lähinnä jotkut kulttuuriministeri Karpelan toistamat vanhat väitteet herättivät ihmetystä. Hän ei esimerkiksi vastannut kysymykseeni, miksi kopiosuojauksen purkaminen omasta maksetusta tallenteesta omaan käyttöön tehtävää kopiota varten on rangaistava rikos, mutta saman teoksen lataaminen verkosta ilmaiseksi on vain kiellettyä muttei rangaistavaa. Kaiken kaikkiaan kulttuuriministerin puheenvuoro oli yhtä täynnä sisäisiä ristiriitaisuuksia kuin koko tekijänoikeuslakiesitys.
Puheenvuorot keskittyivät lähinnä kolmeen asiaan: miksei sivistysvaliokunta huomioinut enempää perustuslakivaliokunnan lakiesityksestä antamia kommentteja (esim. kotitarvekopioinnista), tekikö suuri valiokunta oikein käsitellessään lakiesitystä kaikilta osin ja onko kansalaispalautteeseen reagoiminen populismia ja myöhäisherännäisyyttä.
Pari lausetta uhrattiin myös kirkkomusiikille, mutta ei juuri enempää.
Keskustelussa myös moni lain puolustaja oli sitä mieltä, että esimerkiksi ohjelmien siirtokieltopykälä (11a) kopiosuojauspykälä (50a) ja ETA-raukeamispykälä (19) ovat epäonnistuneita. He kuitenkin näkevät laissa kokonaisuutena niin paljon hyviä puolia, että laki tulisi hyväksyä puutteistaan huolimatta ja toivoa, että hallitus kävisi ripeästi puutteiden kimppuun.. Vakuuttavimmin tätä argumentointia käytti Minna Sirnö (vas – Pirkanmaa). Ja tottahan se on, että esitys parantaisi esimerkiksi teatterialan ammattilaisten asemaa. Jos voisin irrottaa esityksen huonot kohdat muista, ja tapella vain niitä huonoja vastaan, tekisin sen oitis. Valitettavasti se ei ole lain käsittelyn tässä vaiheessa enää mahdollista.
Keskustelussa ei kukaan enää kehdannut puhua kovin aggressiivisesti kansalaismielipiteen masinoinnista tai spammi-terrorismista. Sen sijaan kansalaisten aktivoitumista osallistumaan poliittiseen keskusteluun kehuttiin monella suulla. Tosin käytäväpuheissa on kyllä tullut edelleen myös henkilökohtaista "kiitosta" eräiden edustajien saamista alatyylisistä viesteistä. Jollain omituisella logiikalla niiden kuvitellaan olevan minun syytäni.
Näillä näkymin hylkäysesitykseni ei saa ensi keskiviikon äänestystä enemmistöä taakseen, mutta tukea on kuitenkin tulossa puoluekentän eri puolilta. Odotan mielenkiinnolla lopullisia äänestysnumeroita.
Hienoa, että käytät blogia
kansanedustajana. Kenties joku päivä
useampikin...
Tekijänoikeuslain osalta on ollut harmi,
että olet muissa valiokunnissa ja
vaikutusmahdollisuutesi jäävät lähinnä
istuntosalin sisälle. Totta on, että en
ainakaan itse ole nähnyt SiV:n laajempia
kannanottoja aiheesta tai sitten aihe ei
tunnu "puolustamisen arvoiselta".
Työ jatkuu ja moni aktiivinen henkilö
saattoi todeta, että esim. ministeri
Karpela teki kyllä mokan, kun ei
lähtenyt edes keskustelemaan laista.
Aiemmin esim. ex-ministeri Johannes
Koskinen oli avarakatseisempi joidenkin
lakiesitysten kanssa, joten ei
ministereidenkään tarvitse niin
ryppyotsaisia olla...
Mielenkiinnolla jään odottamaan mm.
Teletunnistelain käsittelyä.
Toivottavasti osa oppisi tässä edes
nopeampaa reagointia lainsäädäntöön. On
"sääli" että joudut kokemaan kaiken sen
julkisuuden, minkä tätä kautta sait
hyödynnettyä. Hyvä kuitenkin, että edes
joku pitää aihetta esillä. Toivottavasti
jotkut toisetkin heräävät tajuamaan,
että aihealue ei ole mikään
marginaalinen, vaikka puhutaankin
"viihteestä".
Hannu (30.9.2005 02.58)
Täytyy vain todeta, että harmillisen
pihalla olevaa porukkaa on
puoluetovereihisi kertynyt.
Todella mukavaa kuulla, etten ole
kansalainen, tai edes kuluttaja vaan
varas.
Pysyvästi ulkomaille jääminen alkaa
näyttää aina vain houkuttelevammalta.
JT (30.9.2005 09.34)
Hei,
kiitoksia siitä, että pidät
kansanedustajana blogia.
Vaikein ongelma kyseessä olevassa laissa
on se, että se sotii voimakkaasti
ihmisten oikeustajua vastaan. Ne joiden
mielestä se ei sitä tee, eivät ole
ymmärtäneet koko asiaa. Kaikki ovat
varmasti yhtä mieltä siitä, että
piraattiokopion ostaminen tai musiikin
verkosta lataaminen on rikollista ja
tuomittavaa. Laki ei kuitenkaan ota
tähän kantaa, vaan ainoastaan haluaa
rajata sitä, miten kuluttaja voi käyttää
ostamaansa tuotetta.
Huh, huh. Ei voi muuta sanoa. Odotan
riemulla sitä päivää kun omat lapseni
ovat riittävän isoja kuulemaan tästä.
Opetanko heille, että lain rikkominen on
ihan OK, koska laki on typerä, eikä
vastaa kansalaisten oikeustajua?
J-P (30.9.2005 14.37)
Hei,
kiitoksia siitä, että pidät
kansanedustajana blogia.
Vaikein ongelma kyseessä olevassa laissa
on se, että se sotii voimakkaasti
ihmisten oikeustajua vastaan. Ne joiden
mielestä se ei sitä tee, eivät ole
ymmärtäneet koko asiaa. Kaikki ovat
varmasti yhtä mieltä siitä, että
piraattiokopion ostaminen tai musiikin
verkosta lataaminen on rikollista ja
tuomittavaa. Laki ei kuitenkaan ota
tähän kantaa, vaan ainoastaan haluaa
rajata sitä, miten kuluttaja voi käyttää
ostamaansa tuotetta.
Huh, huh. Ei voi muuta sanoa. Odotan
riemulla sitä päivää kun omat lapseni
ovat riittävän isoja kuulemaan tästä.
Opetanko heille, että lain rikkominen on
ihan OK, koska laki on typerä, eikä
vastaa kansalaisten oikeustajua?
J-P (30.9.2005 14.47)
Tuli tuosta kopiointi suojauksen
rikkomisesta mieleen että miten käy
audiolevyn joka on artisti esim.
julkaissut 1995 cd:nä jossa ei silloin
ollut kopiointi suojausta mutta kyseinen
cd uudelleen julkaistaisiin kopiointi
suojauksella.
Voinko enään siirtää mp3 muotoon mitään
näistä kappaleista ilman että minun
tarvitsisi todistaa että kappale on
otettu levyltä jossa suojausta ei ole.
Miten voidaan todistaa että kyseinen mp3
muodossa oleva kappale on kopiointi
suojausta kiertäen tehty ja ei esim.
alkuperäisestä ei kopiointi suojausta
sisältäneestä cd:stä.
Eikö tällä logiikalla kannattaisi
uudelleen julkaista isoimpien artistien
vanhoja levyjä esim 1 kpl ja tämän
jälkeen väittää että olen rikkonut
tekijäoikeuksia pitämällä jotain
kappaletta mp3 muodossa tai audio cd-r
levynä autossa.
Mikko P (30.9.2005 15.18)
En tiedä luetko itse näitä kommentteja,
mutta sanonpa kuitenkin, että kiitosta
ansaitset tämän asian tiimoilta.
Yhteiskunnallisesti tässä tapauksessa on
merkittävää, että monet nuoret ovat nyt
ensimmäistä kertaa - oikeasti
kiinnostuneina - perehtyneet eduskunnan
työskentelyyn, lainsäädäntöön,
vaikutusmahdollisuuksiin jne.
Toivottavasti tämä ei jää
ainutkertaiseksi ilmiöksi.
Kovin usein en noita eduskunnan
pöytäkirjoja ole itsekään lueskellut,
mutta tämän myötä tuli treenattua tuokin
taito lihasmuistiin. Samalla tuli
yllättävää perspektiiviä siihen, mitä
edustajamme tuolla arkaadianmäellä
touhuavat.
Jos muistakin tuntuu, että edelliseen
äänestyslippuun ehkä kuitenkin piirtyi
väärä numero, niin nytpä on materiaalia,
jolla seuraavaa valintaa voi paremmin
itselleen perustella. Vaalien alla kun
tuntuvat nuo puhetyön ammattilaiset
osaavan kääntää asiat itselleen parhain
päin, vaikka fakta näyttäisi aivan
muuta.
L-K (30.9.2005 15.21)
Hienoa, että eduskunnassa on joku joka
oikeasti tietää näistä asioista. En puhu
siis Karpelasta.
O.K. (30.9.2005 15.27)
Olisin toivonut lisää keskustelua
levitysoikeuden yhteisöraukeamista
koskevasta ehdotetusta lakimuutoksesta.
Pidän pientä nettikauppaa
(hopeanuoli.fi) joka tuo mangaa
Japanista. Fanit ovat tyytyväisiä ja
niin olen tietysti minäkin, kun saan
sitä kautta tukea tietojenkäsittelyn
opintoihini. Mutta uuden lain mukaan
olisi kiellettyä myydä uudelleen ilman
tekijänoikeuksien omistajan lupaa
yhteisön sisällä sellaista teosta, joka
on alunperin myyty yhteisön
ulkopuolella. Kauppani on siis
muuttumassa laittomaksi. Laki on siis
eräällä tavalla opt-in, eli pitää
erikseen olla lupa jotta saa
jälleenmyydä, kun varmastikin opt-out
olisi toimivampi (levittämisen voisi
kieltää, mutta oletuksena se olisi
sallittua) sillä voisi kuvitella että on
yleensä tekijänoikeuksien omistajankin
etu että heidän teostaan myydään
enemmän.
Bemmu Sepponen (1.10.2005 03.32)
Jos kerran kansalla on itsensä näköinen
Eduskunta, minä haluaisin tällä hetkellä
tappaa itseni häpeän tunteen takia.
Pahoin pelkään että tässä toimitaan
samalla tavalla kuin Viinaveron
munauksessa. Ensin hyväksytään lobattu
laki kokonaisuudessaan ja sitten
mietitään parin vuoden kuluttua että
tuliko tehtyä kovinkin paha munaus. Laki
ei ole kaikille sama kun kerran on
todistettavia viitteitä siitä että
Eduskunta itse ei noudata omia
jääviys-säännöksiään.
Pahinta tässä on se että
useampikymmentuhatpäinen väestönosa
tulee tietoisesti
kansalaistottelemattomuuden nimissä
jatkamaan toimintaansa ihan kuten lakia
ei koskaan olisi toimintaan
saatettukkaan. Mikä estää tämän asenteen
leviämistä kaikkeen muuhunkin
suomalaisen yhteiskunnan osa-alueeseen?
Sinä teet arvokasta työtä mutta olet
vahinko kyllä valinnut työpaikaksesi
työ-yhteisön joka tulee kohta
menettämään aivan kaiken arvovaltansa.
Ministeri on liiketalouden sätkynukke
joka pettää aina. Minä luulin tämän
olevan vain pahojen kielten piruilua
mutta ei se tämän tapauksen valossa
olekkaan pirullista huumoria.
Terveisin, (ilmeisesti) Tuleva
rikollinen (2.10.2005 19.22)
Unohtui edellisestä, sinä olet hieno
mies ja teet loistavaa työtä. Yritä EDES
SINÄ pitää jalat maassa ja omat lankasi
omissa käsissäsi.
Jatka samaan malliin.
Terveisin, (ilmeisesti) Tuleva
rikollinen (2.10.2005 19.25)