Unessa useasti ...
Aamuihmisiä käy välillä kateeksi. Tai aamu-mitälie sitten ovatkaan, sillä en ole ihan varma, ovatko he ylipäätään samaa lajia kuin minä ja muut _ei_-aamuihmiset. Siis näitä, jotka nousevat luontevasti ylös kello seitsemältä ja ovat puoli kahdeksalta jo liikenteessä ... suihkunraikkaina, parta siistattuna / meikit ojennuksessa, lehti luettuna, kahvin tuoksu hengityksessä. Minä olen sen sijaan sitä lajia, joka elää aamuisin eräänlaisessa aikavääristymässä, tai pikemminkin aikahidastumossa. Liikun aamuisin sitä hitaammin, mitä aiemmin nousen vuoteesta. Jos minun pitää ehtiä yhdeksän bussiin, herätys on 7:45, puoli yhdeksän bussiin ehtiäkseni joudun heräämään jo seitsemältä, ja kello kahdeksan bussiin ... en halua edes ajatella. Ehkä aamuihmiset ovatkin ihmisiksi naamioituneita avaruusolioita, joiden esi-isät olivat aamueläimiä samaan tapaan kuin lepakot ovat yöeläimiä. Ja aamuvirkkuus on ainoa asia, josta heidät voi tunnistaa. He ovat soluttaneet ihmiskunnan levittääkseen aamuilun ilosanomaa ja musertaakseen meidän alkuperäisten homo sapiensien itsetunnon. Kansanedustajan työ sopii pääkaupunkiseudulla asuvalle _ei_-aamuihmiselle hyvin. Valiokuntien kokoukset alkavat vasta kymmeneltä, jotta esimerkiksi Turusta tai Tampereelta pendelöivät kollegat ehtivät paikalle. Jotkut kyllä yrittävät järjestää aamuisin muita kokouksia; Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan edustajien neuvottelukunta kokoontuu aina kello kahdeksalta. Joudun välillä katsomaan pöytäkirjoista, mitä näissä aamukokouksissa oikein päätettiin. Myös silloin kun olen ollut paikalla. |
